
Joulunumero on taas täällä! Jouluteemana on tänä vuonna poikkeuksellinen, ikävän ajankohtainen aihe: sodan monet kasvot. Jouluteeman toimittajat toteavat pääkirjoituksessaan, etteivät olisi koskaan halunneet tehdä joulunumeroa tästä aiheesta. Raaka sota Euroopassa on kuitenkin niin iso ja ylitsepääsemätön asia, ettei sitä voinut jättää huomiotta.
Tällä kertaa jouluteeman toimituskuntaan kuuluivat Oskari Heikinheimo, Johanna Arola, Pekka Lahdenne ja Heikki Mäkisalo. Kari Hevossaari haastattelee päätoimittaja Heikinheimoa jouluteemanumeron sisällöstä Duokkari ekstra -podcastissa. Sotakirjeenvaihtaja Antti Kurosen haastattelua voit katsoa myös videona.
Perisynnistä toivoon
Hannu Lauerma pohtii Perisynti ja biologia -kirjoituksessaan ikuista ongelmaa: onko ihminen hyvä vai paha. Suomalaisten vaiheita sodissamme kuvaavat arkkiatrin Lääkäri kohtaa sodan sekä Seija Aunilan Propagandaa kotirintamalle -kirjoitukset.
Kariantti Kallio kertoo Lääkärit ilman rajoja -avustusjärjestön toiminnasta Ukrainassa. Tämän järjestön toimintaa tukevat loppuvuodesta 2022 sekä Lääkäriseura Duodecim että Duodecim-lehti.
Erkki Tukiainen, Eero Hirvensalo ja Ari Leppäniemi kuvaavat kirurgiaa poikkeusoloissa, joita muun muassa luonnonkatastrofit ja aseelliset konfliktit aiheuttavat. Veli-Jukka Anttila toteaa kirjoituksessaan, että tartuntataudit ovat sodan harvoja voittajia. Kaija Puura ja Riittakerttu Kaltiala kertovat, kuinka lasten ja nuorten mielenterveyttä voidaan tukea sodan keskellä.
Joulukuussa 2021 avaruuteen laukaistun James Webb -teleskoopin ottamat, maailmankaikkeuden alkuhetkiin ulottuvat kuvat ovat pysäyttäviä. Sodan hulluuden keskellä ihminen kykenee myös älylliseen toimintaan, tuumii Petri Tuomi-Nikula Mitä kriisin jälkeen? -kirjoituksessaan. James Webb -teleskoopin kaltaisia ihmiskunnan yhteisiä projekteja tarvitsemme lisää.
Joulunumero jo vuodesta 1992
Aikakauskirjan ensimmäinen joulunumero ilmestyi vuonna 1992, arkkiatri Risto Pelkosen ideasta. Joulunumeron toimittamisesta on alusta lähtien vastannut Torstaikilta, jonka muodostavat Duodecim-lehden entiset toimittajat. Killan nimi juontaa juurensa lääketieteellisen toimituksen kokouspäivästä.
Torstaikillan puheenjohtaja toimii joulunumeron päätoimittajana ja nimeää joulunumeron toimituksen muut jäsenet. Tämä joulunumeron toimitus valitsee vapaasti jouluteeman ja artikkelien aiheet.
Tavanomaisesti toimitetusta numerosta poiketen jouluteeman käsikirjoitukset eivät ole vertaisarvioituja.
Jäsen, lue Duodecim-lehden joulunumero »