Duodecim viettää tällä viikolla 141. syntymäpäiväänsä. Juhlallisuudet kietoutuvat tänä vuonna lukutaitoteeman ympärille. Itse saan torstain webinaarissa puhua otsikolla Miksi lääkärin kannattaa lukea. Aihe on minulle henkilökohtaisesti rakas ja tärkeä, ja identifioidun mielelläni lukevaksi lääkäriksi. Mutta miksi? Onko kyseessä ”moraalinen kirjaposeeraaminen”, josta kriitikko Maaria Ylikangas kirjoittaa. Haluanko lukeneisuuttani korostamalla osoittaa, että olen ylevästi harrastunut ihminen ja siksi hiukan muiden yläpuolella? Miksi ajattelen, että lääkärin olisi tärkeää lukea, nimenomaan kaunokirjallisuutta? Tuntuu liian helpolta sanoa, että lukeva kollega on ajatteleva kollega, joka todennäköisesti on empaattinen ja eettinen, vaikka kirjallisuuden kuluttamisen hyödyistä näin usein väitetäänkin.
Mutta mikä on syytä ja mikä seurausta? Onko lukeva lääkäri parempi ihminen vai onko lääkäreillä ylipäänsä enemmän resursseja elämässä? Kirjailija Silvia Hosseini ruoti Helsingin Sanomien kirjailijapuheenvuorossaan lukutaidon kriisiä. Hän nosti keskusteluun ajatuksen, jonka mukaan lukeminen ei takaa hyvää elämää, vaan ne lukevat, joilla jo on hyvä elämä. Voidaankin siis ajatella, että lääkäreiden laaja lukuharrastus on vain yksi osoitus lääkäreiden muutenkin etuoikeutetusta asemasta. Ja että lukutaidon ilmeistä rapistumista pitäisi ratkoa muillakin keinoilla kuin omalle viiteryhmälleen uutuuskirjoja suosittelemalla. Katseet pitää kääntää kouluihin ja kotien mahdollisuuksiin tukea lapsia lukemisen tiellä.
Syitä lukemiseen on yhtä monta kuin lukijoitakin
Olen keskustellut kollegoiden kanssa lukemisesta paljon, erityisesti sosiaalisen median lääkärit ja kirjallisuus -ryhmässä. Syitä lukemiseen on yhtä paljon kuin lukijoitakin: se koetaan oman ajan ottamisena, nollaamisena tai eskapismina, ajatusten herättäjänä ja ihmiskäsitysten laajentajana, toki myös puhtaasti esteettisenä elämyksenä. Sen koetaan parantavan sanavarastoa ja notkistavan aivoja. Eräs kollega sanoi hyvin, että lukeminen on hyvä testi: jos ei jaksa lukea edes dekkaria, on liian uuvuksissa, ja silloin täytyy hidastaa.
Kaunokirjallisuuteen tutustuminen voi olla myös osa muodollista lääkäriksi kasvamista. Itse pääsin jo peruskoulutuksen aikana valinnaiselle kurssille, jossa yhdessä kirjallisuustieteilijöiden kanssa tutustuimme joihinkin sairautta ja kuolemaa käsitteleviin avainteoksiin (muistan ainakin Leo Tolstoin Ivan Iljitšin kuoleman) ja keskustelimme niistä. Kurssilla luettiin myös paljon muuta, ja oli avartavaa huomata, miten koulutuksensa loppupuolella olevat kirjallisuustieteilijät löysivät teksteistä aivan eri asioita kuin me melkein lääkärit – oma tieteenala ohjasi ajattelua jo tuossa vaiheessa.
Olen palannut kurssilla oppimaani moneen kertaan vuosien aikana, ja onkin ilo huomata, että samanlaisia humanistisia aineksia on mahdollista valita lääketieteen peruskoulutuksen aikana edelleen. Jo peruskoulutuksen aikana eriydymme muusta akateemisesta maailmasta niin tehokkaasti, että edes pintapuolinen tutustuminen muiden tieteenalojen ajatteluun tuntuu merkitykselliseltä.
Luetaan, koska se on ihanaa
Kollegat kertovat lukevansa kaunokirjallisuutta myös tietoisesti parantaakseen ymmärrystään esimerkiksi kuolemasta, surusta, menetyksestä ja sairastavan elämästä. Tällaista hyötyajattelua kulttuurin kuluttamiseen ei kuitenkaan oikeasti tarvita, ja sitä on turha alleviivata. Kulttuuri ei ole olemassa mahdollisesti tuottamiensa välillisten hyötyjen vuoksi, vaan sillä on puhtaasti oma oikeutuksensa olla olemassa. Ensisijaista on siis lukea siksi, että se on ihanaa, täsmällisemmän ilmauksen puuttuessa sanavarastostani. Usein opiskelijat ja ruuhkavuosiaan elävät kertovat, että lukemiselle ei tahdo jäädä aikaa – ja melkein kaikki toivovat, että sitä tarjoutuisi sitten kun.
Lukeminen ei tee kenestäkään parempaa ihmistä tai lääkäriä tai takaa hyvää elämää. Empatiakykykään ei noin vain parane – jos et usko, laajenna ajatteluasi lukemalla Jukka Mikkosen blogi Kertomuksen vaarat -tutkimushankkeen nettisivuilta. Jatketaan siis myös kollegoiden kesken lukemista siksi, että se on osapuilleen hauskinta, mitä housut jalassa voi tehdä, mutta ei kuvitella, että sekään on ihmelääke matkalla paremmaksi lääkäriksi tai ihmiseksi.
Päivin lukuvinkit (koska niitä on mahdotonta olla antamatta)
- Epäilyttävimmät kollegat:
- Ottessa Mosfegh: Vuosi horroksessa (lääkäri edistää potilaan eskapistista hanketta)
- Tove Ditlevsen: Aikuisuus (lue toki myös trilogian kaksi ensimmäistä osaa!)
- Kun haluat rakastua sähköpyörääsi syvemmin (ja muita keski-ikäisen oivalluksia):
- Deborah Levy: Elämisen hinta (lue toki myös trilogian osat 1 ja 3)
- Jos oma työsarka tuntuu liialliselta, voi suhteellisuudentajua hakea täältä:
- Juan Jacinto Muñoz Rengel: Luulosairas palkkamurhaaja
- Kun sinulla on samanlainen pakkomielle harvinaissairauksiin kuin kenellä tahansa ja tarvitset samalla katarttisen kokemuksen nykyajasta:
- Patricia Lockwood: Kukaan ei puhu tästä
- Tajunnanräjäyttävän esteettisen nautinnon etsintään:
- Louise Glück: Talvisia reseptejä kollektiivista
Vastaa