Terveydenhuollon johtaminen tuntuu olevan ikiajankohtainen aihe lehdissä, verkossa, televisiossa… Hakemalla sanayhdistelmillä johtaminen terveydenhuollossa tai terveydenhuollon johtaminen löytyy mahdottomasti osumia. Vuoden 2023 alussa käynnistyy terveyden- ja sosiaalihuollon megamuutos, kun hyvinvointialueet aloittavat, joten aihe on suorastaan hyperajankohtainen. Ratkaiseeko keskitetty ohjaus järjestelmän ongelmat? Kuka johtaa, millä ammattitaidolla ja millä etiikalla?
Suomen terveyspalvelujärjestelmää on leimannut 1990-luvun alun jälkeen desentralisaatio, kun kaikki terveyspoliittinen päätöksenteko lainsäädäntöä lukuun ottamatta on kuulunut jokaiselle pienimmällekin kunnalle.
Heiluriliike on nyt heilumassa keskitettyyn ohjausmalliin. Isoja kysymyksiä ovat: mikä ministeriö, montako hyvinvointialuetta, riittävätkö rahat? Ydinkysymys on silti se, riittääkö ja jaksaako henkilöstö. Väestön ikääntyminen ja kasvava hoivan tarve ovat olleet tiedossa jo vuosikymmeniä. Lakko ja hoitajien näyttävästi uutisoitu pako julkisesti rahoitetusta terveydenhuollosta ovat pakottaneet tunnustamaan tilanteen.
Riskinä liian monikerroksiset johtamiskukkulat
Metsää puiden sijaan katsovalle on selvää, että johtajan pitää keskittyä kahteen asiaan: asioihin ja ihmisiin. Asiat ovat nytkin tosiasiallisesti kärjessä, kun tietojohtamisen retoriikka jyllää, eikä eurojen merkitys ole yhtään aikaisempaa vähäisempi, päinvastoin. Jopa kaiken perusta, tiede, jää tietojohtamisen painottamien toimintalukujen alle lähes unohduksiin.
Johtaminen on kuitenkin ennen kaikkea ihmisten johtamista, ihmisten tekemän työn johtamista. Vaikka toimintatietoa olisi kuinka paljon, ei terveyden- ja sosiaalihuollon tuloksia synny ilman ihmisten, ammattilaisten, tekemää työtä. Kun esihenkilön mielestä on niin vaarallista kuunnella työntekijöitä, että hän kieltää toiselta tällaisen keskustelun ja kuuntelun toteamalla ne voi saada päähänsä ajatuksia, johtamisesta voi olla vain syvästi huolissaan.
Kootaanko hyvinvointialueille nyt liian monikerroksisia johtamisjärjestelmäkukkuloita? Kukkulan laen johtajan ja lisäarvoa tuottavan ”lattiatason” työntekijän vuorovaikutus minimoituu ja numeroituu – ja riskinä on, että se kokonaan unohtuu.
Kaikki parastelukonstit on otettava käyttöön
Lääkärijohtajia kritisoidaan jatkuvasti liiasta sitoutumisesta kliinikon töihin. Siinä piilee kuitenkin oikein tiedostettuna suuri mahdollisuus pysyä kartalla siitä, mitä lisäarvon tuottajille kuuluu ja miten he työtään parastelisivat. Kaikkien aivojen keksimät kaikki parastelukonstit on otettava käyttöön. On toivottava, että ne saavat päähänsä ajatuksia, ja että kukkulanlaellaseisojatkin osaavat kuunnella ja kuulla.
Lisäarvo kun tuotetaan tutkimalla ja hoitamalla potilasasiakkaat, henkilöasiakkaat, soveltamalla parasta käytettävissä olevaa tiedettä, yhteistyössä heidän kanssaan. Järjestelmä on aina olemassa yksinomaan henkilöasiakkaita, potilaita varten.