
Tule Sairaanhoitajapäiville 15.-16.9. tapaamaan meitä ja kuulemaan Hoitotyön tietokannan uudistuksesta! Löydät meidät syksyn aikana myös muista hoitotyön ammattilaisten tapahtumista eri puolilla Suomea.
Hoitotyön tietokannan tarina alkoi Sairaanhoitajan käsikirjasta. Uraauurtava teos julkaistiin ensimmäisen kerran kirjana vuonna 1999, ja se on kulkenut hoitotyön ammattilaisten rinnalla kunniakkaan matkan. Nyt edessämme on historiallisen mittava uudistus – haluamme palvella tulevaisuudessa entistäkin paremmin erilaisissa työtehtävissä toimivia hoitotyön ammattilaisia, opiskelijoita ja opetushenkilöstöä, ammattinimikkeestä riippumatta.
Näyttöön perustuvien toimintatapojen ylläpitäminen voi olla kiireisessä hoitotyön arjessa vaikeaa. Hajallaan olevan näytön ja tietolähteiden viidakossa suunnistaminen on välillä toivoton tehtävä, kun aikaa on minuutti ja tiedon tarve akuutti. Meillä Hoitotyön tietokannassa on unelma: haluamme rakentaa palvelun, joka etsii tiedon puolestasi ja tarjoaa valmiiksi punnittuja neuvoja juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Haluamme kehittää tietopalvelun, joka kokoaa hajallaan olevan tiedon yhteen paikkaan, ja joka sopii työn ja opiskelun tueksi kaikille nykyisille ja tuleville hoitotyön ammattilaisille. Jotta onnistuisimme tässä, haluamme rakentaa uutta tietokantaa yhdessä teidän kanssanne. Kiitos jo nyt kaikille teille, jotka olette lähestyneet meitä, tarjoutuneet asiantuntijoiksi ja ehdottaneet uusia sisältöjä. Yhdessä voimme saada aikaan jotakin suurta!
Kehitystyömme kantavana voimana ovat asiantuntijaverkostot: teemme yhteistyötä Hoitotyön tutkimussäätiön, THL:n ja oppilaitosten kanssa. Uusia sisältöyhteistyön hedelmiä on jo päästy nauttimaan – olethan jo tutustunut tietokannasta löytyviin Hotus-hoitosuosituksiin tai neuvola- ja kouluterveydenhuollon tietokanta NEUKOon?
Työ on vielä kesken, mutta kulisseissa käy vilske: tänäkin syksynä olemme julkaisemassa useita uusia sisältökokonaisuuksia, joita te käyttäjät olette toivoneet. Hoitotyön tietokannan uudistuvia sisältöjä tuottavat hoitotyön opettajat, asiantuntijat ja rautaiset ammattilaiset. Ennen julkaisua sisältömme käyvät läpi vertaisarviointiprosessin, ja vertaisarviointi jatkuu vielä julkaisun jälkeenkin – jos löydät tietokannasta vanhentunutta tai virheellistä tietoa, kerrothan siitä meille artikkelin yhteydestä löytyvällä palautelomakkeella.
Haluamme jatkossakin käydä kanssanne vuoropuhelua siitä, minkälainen tieto on tarpeellista, ja minkälaisissa käytännön tilanteissa on tarvetta esimerkiksi nopeille toimenpideohjeille tai tarkistuslistoille. Löysitkö täältä etsimäsi, vai jäitkö kaipaamaan tietoa jostakin aiheesta? Mitä tietoa Hoitotyön tietokannassa pitäisi olla, jotta se auttaisi juuri sinua? Minkälainen tieto auttaisi kesäsijaista, kliinistä harjoittelua tekevää opiskelijaa, lähihoitajaa, vastaanotolla työskentelijää tai vaikkapa osastolta toiselle vaihtavaa urasukkulaa? Miten voisimme palvella näyttöön perustuvan tiedon jalkauttamisessa? Tule tapaamaan meitä messuille tai lähetä sähköpostia, niin jutellaan!
Laita kalenteriin:
Sairaanhoitajapäivät 15.-16.9.2022 Messukeskus
Terveydenhoitajapäivät 6.-7.10.2022 Tampere-talo
KLIAS ry:n ja Savonia Ammattikorkeakoulun seminaaripäivä 14.10.2022, Kuopio
Voit laittaa ideoitasi ja palautetta toimituspäällikkö Nina Sarellille, nina.sarell[at]duodecim.fi
Siirry Hoitotyön tietokantaan »
Terveysportti-palvelu on maksullinen. Kysy lisätietoja organisaatiokäyttöön terveysportti(at)duodecim.fi.