
Psykologi Sanna Aulankoski opastaa uutuuskirjassaan Tietotyön taidot tehokkaaseen itsensä johtamiseen. Kustannus Oy Duodecimin tietokirja nostaa esiin myös tunteiden säätelyn merkityksen, onhan tietotyö toisten ihmisten kanssa tehtävää ajatustyötä.
Itseohjautuvuuden, työn merkityksellisyyden ja työn imun kaltaiset käsitteet ovat nykyisin työelämää käsittelevien keskustelujen ja kirjojen peruskauraa. Psykologi Sanna Aulankoski käsittelee uudessa kirjassaan Tietotyön taidot – Teoriaa ja tehtäviä sujuvan työskentelyn tueksi aihetta moniulotteisesti tieteellisen tutkimuksen ja kriittisen filosofian valossa.
Kirja poikkeaa itsemyötätuntoa ja armollisuutta korostavasta valtavirrasta tuulettamalla monia työelämän taitoihin liittyviä tuttuja käsitteitä, kuten tehokkuutta ja perfektionismia. Tehokkuus on kirjan mukaan mitä ihmisystävällisin tavoite.
”Olen aiemmin kirjoittanut työuupumuksen hallinnasta ja se on erittäin tärkeä aihe, mutta nyt avarsin näkökulmaa. Haluaisin puhdistaa taitavuuteen liittyviä ilmiöitä, kuten tehokkuuden ja perfektionismin, kielteisistä mielleyhtymistä”, Aulankoski painottaa.
Ole vaan itsesi paras versio
Aulankoski huomauttaa, että tehokkuudesta puhutaan vain organisaation tavoitteena. Siitä pitäisi hänen mukaansa puhua myös yksilön tasolla – koostuuhan organisaatio yksilöistä, ja kun he työskentelevät tehokkaasti, organisaatio tekee tulosta.
”Tehokas työskentely ei ole ristiriidassa jaksamisen ja hyvinvoinnin kanssa vaan päinvastoin auttaa jaksamaan ja on yhteydessä taitavaan ja hyvään suoriutumiseen. Kenties työuupumuskin kukistettaisiin, jos työnantajat ja työntekijät onnistuisivat rakentamaan työn maailman, jossa työskennellään tehokkaasti eli saaden aikaan hyvää tulosta inhimillisiä resursseja säästäen.”
Myös perfektionismi nähdään usein mustavalkoisesti vain ongelmallisena, varsinkin suomalaisessa keskustelussa. Kirja muistuttaa, että se voi olla joustavaa tai joustamatonta – vain jälkimmäisestä on haittaa.
Itsensä kanssa kilvoittelu ja neuvo, että pyrkii olemaan itsensä paras versio, ovat Aulankosken mukaan myönteisiä tavoitteita. Kirjassa kerrotaan, miten taitojaan voi kehittää oikealla tavalla. Psyyken prosessien tarkastelun lomassa lukija haastetaan pohtimaan tätä erilaisten tehtävien avulla.
”Se, että ihminen osaa vaatia itseltään – ja nimenomaan oikeita asioita – on mielestäni paljon tärkeämpää kuin nykyisin muodissa oleva itseen kohdistuva armollisuus. Tarvitaan sekä kykyä hyväksyä itsensä että kehittää itseään. Jos näistä pitäisi valita, kehittäminen on tärkeämpää, sillä se ei tapahdu itsestään, eikä oikeanlainen itsensä kehittäminen ole koskaan haitaksi.”
Tunteet ovat osa tietotyötä
Tietotyö edellyttää itsenäisyyttä, tietojen hallintaa, luovuutta ja monimutkaisten asioiden työstöä ja vain vähän valmista rakennetta, rutiininomaisuutta, aistien käyttöä ja fyysistä ponnistelua. Kirja täydentää määritelmää huomioimalla sen, että tietotyöhön kuuluu usein yhteistyötä muiden ihmisten kanssa ja enenevässä määrin vuorovaikutusta tapahtuu digitaalisessa maailmassa.
Tunteiden säätely on tärkeää työssä jaksamisen, hyvän suoriutumisen ja motivaationkin kannalta – tunteet kun heräävät juuri ihmissuhteissa.
”Tunteet tietotyössä ovat siksi tärkeä näkökulma, että niiden säätely kuluttaa hyvin pitkälle samoja aivojen resursseja, joilla ajattelemme. Saattaa olla, etteivät aivot ole kehittyneet evoluutiossa vielä sellaisiksi, että ne kykenisivät hallitsemaan vaativaa tietotyötä ja tunteiden säätelyä yhtä aikaa.”
Itsensä johtamista tietotyössä tarkastellaan Tietotyön taidot -kirjassa mielen näkökulmasta, ja siten kirja on myös tutkimusmatka psyykeen. Kriittisen tarkastelun avulla kirja purkaa mieltä koskevia ajatusvirheitä, kuten oletuksen, että tunteet ja ajatukset olisivat toisilleen vastakkaisia tai että tunteet olisivat syvempi ihmisyyden ulottuvuus kuin ajatukset.
”Jokaisen tunteen taustalla vaikuttaa jokin ajatus tai tilanteen tulkinta, tiedostipa sitä tai ei, ja juuri ajatukset tekevät tunteiden kokemisesta monimutkaista.”
Sanna Aulankoski: Tietotyön taidot – Teoriaa ja tehtäviä sujuvan työskentelyn tueksi, 1. painos 2022. Kirja on saatavilla Kustannus Oy Duodecimin verkkokaupasta.