Arto Pietikäisen Joustava mieli -kirjat tasapainoisen elämän tukena! Kaikki kirjat -30 % ja ilmaiset noutopistetoimitukset 9.-19.5. 2022.

Joustava mieli – Vapaudu stressin, uupumuksen ja masennuksen yliotteesta -kirjasta on tehty jo 28 painosta, psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Arto Pietikäinen kirjoitti kirjan 13 vuotta sitten. Kirja on kerännyt kiitosta lukijakunnaltaan ja vahvistanut hyväksymis- ja omistautumisterapian asemaa Suomessa.

Joustava mieli tarjoaa nelisenkymmentä käytännön harjoitusta kohti oman itsen näköistä, mielekästä elämää. Kirja on löytänyt vahvan lukijakuntansa, Pietikäiselle lukijapalaute on ollut merkittävin kiitos.

– Olen vuosien aikana saanut suoraan lukijoilta lukuisia palautteita, joissa kiitellään kirjan auttaneen merkittävästi heitä elämässään eteenpäin. Lukijapalaute on ollut kaikkein tärkein palaute, ja siitä olen erityisen kiitollinen, kertoo Pietikäinen.

Ammattilaisten apuna työssä

Kirja nojautuu uusimpiin kognitiivisen käyttäytymisterapian sekä hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) menetelmiin. Teos on löytänyt mielenterveyden ja hyvinvoinnin ammattilaisten kirjahyllyyn ja osaltaan tutustuttanut suomalaiset lähestymistapaan. Tutustu kirjaan verkkokaupassa.

Miten muuttaa suhdetta mielen laatimiin tarinoihin itsestä?

Joustava mieli ja hyvän itsetunnon ABC -uutuuskirja valottaa, miten psykologisen joustavuuden lisääminen suhteessa minäkäsitykseen voidaan valjastaa palvelemaan hyvää elämänlaatua ja omien arvojen toteutumista. Kirja sisältää 30 harjoitusta, jotka vievät lukijan mielen kuntosalille treenaamaan joustavan suhteen luomista omaan minään, sisäisten uskomusten ja sääntöjen vaikutusvallan vähentämistä ja hyväksyvää näkökulmaa itseen. Kuuntele myös Mieletöntä, Anja Snellman! –podcastin jakso Kuinka harjoitetaan hyvää itsetuntoa? Jaksossa on vieraana Arto Pietikäinen.

Joustava mieli ja muut kirjamme nyt -30 %

Arto Pietikäisen muut Joustava mieli -kirjat: Joustava mieli parisuhteessa, Joustava mieli tukena elämänkriiseissä ja Kohti arvoistasi – Suuntaa mielekkäisiin muutoksiin. Kaikki kirjat -30 % ja ilmaiset noutopistetoimitukset 9.-19.5. 2022. Tervetuloa ostoksille!