Ulkona sataa räntää – tietysti. Kuuluu ajankohtaan. Jotenkin yleinen harmaus kuuluu mutta myös sopii tähän ajankohtaan, kun juuri olemme enemmän ja vähemmän epäuskoisina kuulleet sodan alkaneen Euroopassa. Kauhistuneina. Sitä väkisin miettii, miten paljon on osuutta pandemialla, eristäytymisillä muusta maailmasta. Valtiot ovat muistuttaneet rajoistaan, vapaa liikkuvuus Euroopassa on kuitenkin vain ideaali. Ihmiset eri maista ovat tavanneet toisiaan vähän. Yhteyttä on kyllä pidetty ja pidetään digikolmiloikan myötä yhä osaavammin ja kätevämmin koko ajan. Tieto ja epätieto kulkevat rajojen yli sellaisina massoina, että yksittäisen kansalaisen on mahdoton edes yrittää pysyä perässä.
Helsingin Sanomissa oli hieno professori Marko Elovainion haastattelu yksinäisyydestä, aiheesta, jota Elovainio on tutkinut pitkään. Tiedämme, että yksinäisyys on varsinainen terveysriski. Ihminen on laumaeläin, sanotaan, ihminen tarvitsee yhteisön. Elovainiokin toteaa, ettemme tiedä vielä, mitä kaikkia vaikutuksia pandemialla onkaan yhteisöllisyyden ja yksinäisyyden kannalta. Miten hyvin verkossa voidaan ja osataan toimia säilyttäen yhteisöllisyys ja ystävät? Pandemia on monin tavoin hankala vastustaja, myös siksi, että se leviää ihmisestä ihmiseen. Kun ei tapaa ketään, ei saa tartuntaa. Mutta onko tämä ihmiselle lopulta ollenkaan hyväksi?
Vaaleissa äänestäminen on demokratian peruskivi, ja jokainen aikuinen kansalainen saa äänestää. Se on etuoikeus, josta on tullut omankin jälkikasvun kanssa keskusteltua. Vaikuttaako yksi ääni mitään? En tiedä ketä äänestäisin. Politiikka on… Suomessa äänestäminen on tehty juuri niin helpoksi kuin pitääkin, muistutus ja asiakirjat tulevat kotiin ja äänestyspaikkoja on runsaasti. Lisäksi on ylen kätevä ennakkoäänestyksen mahdollisuus. Itsehän olen sitä sodan käyneen sukupolven jälkeistä polvea, joka kyllä on joutunut näkemään jälkivaikutuksia. Ja joka pitää äänestämistä ilman muuta tärkeänä osana demokratiaa. Jotenkin olemme onnistuneet hukkaamaan tai ainakin epäonnistuneet tämän välittämisessä eteenpäin, sen, että mikään ei ole pysyvää, vaan tärkeiden asioiden puolesta on vaan yhdessä jaksettava tehdä töitä.
Yksi länsimaisten yhteisöjen ilmiasuista on omien edustajien valinta vaalein. Viimeisimmät vaalit, missä itse olin ehdokkaana ja äänestin, ovat juuri päättyneet. Duodecimin ylin päättävä elin, valtuuskunta, on juuri valittu. Nämä vaalit ovat epäpoliittiset, ja vaalityötä tehdään melko niukasti, joskin vaaliliittoja kyllä tehdään fiksusti ja ääniä selvästi keskitetään. Tieteellisen seuran toiminta ja tekeminen näyttäytyvät äänioikeutetuille yllättävän vähän kiinnostavina, kun kokonaisäänestysprosentti jää selvästi alle kahdenkymmenen. Tästähän ei voi kuin parantaa.
Kiitän ihan jokaista yhteisömme jäsentä. Kiitän jokaista ehdolle asettautunutta ja jokaista 3 753:a äänensä verkkovaaleissa antanutta. KIITOS! Samalla onnittelen kaikkia valituksi tulleita.
Vastaa