Oppiportin koulutuskokonaisuus tukee osaamisperustaista ohjaamista

Erikoislääkärikoulutus uudistuu, ja sen myötä yliopistot kehittävät uutta osaamisperustaista erikoistumiskoulutusta. Laadukkaan ohjauksen turvaaminen on tärkeää – Oppiportin verkkokurssien asiantuntijat kannustavat perehtymään ohjaamisen keskeisiin periaatteisiin muuttuvassa koulutusympäristössä.

LT, dosentti Leila Niemi-Murolan mukaan ohjauksen kulttuuri on muuttumassa. Nuoret kyseenalaistavat enemmän kuin ennen ja haluavat perusteluita – ohjausta tehdään enemmän erikoistuvan ehdoilla.

– Pitää antaa tilaa oppia. Pitää myös osata antaa vahvistavaa palautetta ja korjausehdotuksia. Uudessa tilanteessa olemme lähes kaikki myös kouluttajia. Ohjaaminen on vaikeaa, jos ohjaaja ei ole perillä palautekeskustelusta, osaamistavoitteista ja osaamisen arvioinnista, toteaa Niemi-Murola.

Ohjauksen tavoitteellisuus korostuu

LT, dosentti Arja Helin-Salmivaaran mukaan ohjauksen tavoitteellisuus lisääntyy. Ohjaajan pitää pystyä pitkäjänteisyyteen ja suunnitelmallisuuteen ja olemaan läsnä. Ohjaajan pitää osata tukea erikoistujan suunnitelmaa sekä hallita arvioinnin keinoja ja arviointikeskusteluita.

– Ohjaajalla pitää olla usko siihen, että osaamisella saavutetaan parempia hoitotuloksia potilaalle, ja uskoa ohjattavan potentiaaliin. Itsellä on oltava valmius samojen prosessien läpikäymiseen, halu ja kyky oppia jatkuvasti uutta. Lisäksi ohjaaja tarvitsee vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, Helin-Salmivaara pohtii.

Oppiportin koulutuskokonaisuus: oivalluksia ohjaamisesta ja ymmärrystä koulutusuudistuksesta

Ohjaus ja oppiminen terveydenhuollossa -koulutuskokonaisuuden kuusi verkkokurssia tarjoavat tiiviin, mutta kattavan paketin ohjaajille ammattitaustasta riippumatta. Ne auttavat ymmärtämään uudistuvaa koulutusta ja sen asettamia vaatimuksia työpaikoilla tapahtuvalle ohjaukselle. Käytännönläheiset tehtävät ja esimerkit antavat työkaluja ohjauksen toteuttamiseen.

– Verkkokurssit voivat saada aikaan innostusta, josta seuraa syvempi ohjauksen ja pedagogiikan opiskelu. Aikuisen oppiminen on kokemuksellista oppimista ja perusterminologia tulee hyvin esille kursseilla. Verkkokurssien rinnalle tarvitaan toimintaa, joka auttaa omaksumaan ja kasvamaan ohjaajana, vinkkaa LT, dosentti Outi Kortekangas-Savolainen.

Siirry Ohjaus ja oppiminen terveydenhuollossa -koulutuskokonaisuuteen »