Kaikkia puuttuvia tai poistettuja hampaita ei tarvitse korvata, vaan hyvä ja toimiva purenta voidaan saavuttaa lyhentyneellä hammaskaarella, korostaa päivitetty Lyhentyneen hammaskaaren Käypä hoito -suositus. Purentaparien eli ylä- ja alaleuan vastakkain purevien hammasparien määrä ratkaisee.
”Ajatus on käännetty puuttuvien hampaiden lukumäärästä purentaparien määrään. On todettu, että kymmenen vastakkaista purentaparia on riittävä määrä toimivaan purentaan ja pureskelukykyyn, sanoo Käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja”, dosentti Ritva Näpänkangas.
Täydessä hampaistossa ihmisellä on yhteensä 28 hammasta eli 14 purentaparia, jos viisaudenhampaita ei lasketa mukaan. Lyhentyneellä hammaskaarella tarkoitetaan tilannetta, jossa leukaneljänneksestä puuttuvat vähintään isot takahampaat eli molaarit ja mahdollisesti lisäksi sivualueen välihampaat eli premolaarit.
Suosituksen mukaan lyhentynyt hammaskaari ei todennäköisesti lisää riskiä purentaelimistön toimintahäiriöille tai toimintahäiriöiden pahenemiselle. Kun purentapareja on riittävästi, olemassa olevan hampaiston kuntouttaminen ja ylläpitohoito voivat olla riittävä hoitovaihtoehto.
Puuttuvia hampaita on korvattava silloin, kun lyhentyneestä hammaskaaresta on selvästi toimintahaittaa. Jos hammaskaarella on vähemmän kuin kymmenen purentaparia tai hampaistossa on purentavirheitä, kuten avo- tai ristipurenta, voidaan tarvita proteettista hoitoa.
Proteettisia hoitovaihtoehtoja ovat pysyvästi suuhun kiinnitetyt implanttikruunut tai sillat ja irrotettavat osaproteesit. Kiinteät hoitovaihtoehdot ovat usein ensisijainen valinta, vaikkakin niiden toteuttamisesta tulee enemmän kustannuksia. Irrotettavat osaproteesit saattavat lisätä plakin kertymistä ja hampaiden reikiintymisen riskiä, ja usein niihin totuttelu vie enemmän aikaa, eikä käyttömukavuus ole niin hyvä kuin kiinteiden proteesien. Irrotettavat proteesit saattavat jäädä myös käyttämättä.
Hoitovaihtoehdosta riippumatta potilaiden tulee kiinnittää huomiota hyvään suun omahoitoon ja kaikkien hammaspintojen puhdistamiseen. Potilaan omahoidon taso vaikuttaa hoitolinjan valintaan ja myös hoidon ennusteeseen.
Hoitopäätös tehdään potilaan kanssa
Hammaslääkärillä ja potilaalla voi olla hyvästä purennasta erilaiset näkemykset.
”Potilaille ulkonäköön ja sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvät seikat ovat usein tärkeitä, eivätkä he ensisijaisesti huomioi purennan toiminnallisia haasteita, ellei tilanteeseen liity kipua”, sanoo Näpänkangas.
Hammaslääkärin tehtävänä on perustella, miksi hampaita ei aina tarvitse korvata, ja toisaalta perustella proteettisen hoidon tarpeellisuus silloin, kun potilas kokee itse purentansa toimivaksi, mutta hammaslääketieteellisestä näkökulmasta hoito olisi tarpeellista. Hammaslääkärin on myös hoidettava infektiot ja tunnistettava tilanteet, jolloin hammas on tarpeellista poistaa.
Keskeistä hoitopäätöksessä on dialogi potilaan kanssa, ja keskusteluissa tulee nostaa esille myös hoidon kustannukset ja aikataulu. Potilaan ja toisaalta myös yhteiskunnan taloudelliset resurssit ohjaavat hoitolinjan valintaa. Hoitovaihtoehtoja voi olla tarpeen arvioida myös suhteessa potilaan toimintakykyyn ja pitkäaikaissairauksien ennusteeseen.
Tutustu lyhentyneen hammaskaaren hoidon Käypä hoito -suositukseen!