Diabeteksen munuaistauti on yleinen diabeteksen liitännäissairaus, joka voi johtaa munuaisten toiminnan heikkenemiseen. Sairauden etenemistä sekä sydän- ja verisuonitautien riskiä voidaan kuitenkin ehkäistä tehokkaalla, kaikkiin riskitekijöihin kohdistuvalla hoidolla.
Päivitetty Käypä hoito -suositus korostaa säännöllistä seulontaa ja varhaista hoitoa.
Diabeteksen munuaistaudin ensimmäisiä merkkejä on valkuaisen liiallinen erittyminen virtsaan eli albuminuria.
Suosituksen mukaan tyypin 1 diabetesta sairastavilta GFR (glomerular filtration rate) ja albuminuria tulisi mitata vuosittain, kun tauti on kestänyt yli viisi vuotta. Tyypin 2 diabetesta sairastavilta mittaukset tehdään heti taudin toteamisen jälkeen.
Seulontamenetelminä käytetään laskennallisen GFR:n määritystä ja kertavirtsanäytteen albumiini- ja kreatiniinipitoisuuden suhdetta (U-AlbKre).
Diabeteksen munuaistaudin diagnoosi voidaan asettaa, jos potilaalla todetaan (yli kolmen kuukauden välein mitattuna) U-AlbKre ≥ 3 mg/mmol ja/tai eGFR < 60 ml/min/1,73 m².
Hoito ja seuranta
Kun munuaistauti on todettu, munuaisten toimintaa seurataan määrittelemällä eGFR- ja U-AlbKre tarpeen mukaan, mutta vähintään vuosittain.
Verenpaineen hallinta, hyvä glukoositasapaino, tupakoimattomuus ja painonhallinta ovat keskeisiä sairauden ehkäisyssä ja hoidossa.
Statiinit eivät hidasta munuaistaudin etenemistä, mutta ne pienentävät sydän- ja verisuonitautien riskiä.
Ensisijaisia lääkkeitä ovat:
- ACE:n estäjät ja ATR:n salpaajat,
- tyypin 2 diabeteksessa myös SGLT2:n estäjät,
- sekä munuaissuojavaikutuksen osalta GLP-1-reseptoriagonistit ja finerenoni tyypin 2 diabetesta sairastavilla.
Tietyissä tilanteissa – kuten kuumeisissa oksentelua ja ripulia aiheuttavissa infektiossa, kuivumistiloissa, sairaalahoidossa ja leikkauksissa – potilasta tulee ohjeistaa tauottamaan riskilääkkeet tilapäisesti MADMANS-säännön mukaisesti:
M – metformiini
A – ACE:n estäjät
D – diureetit
M – MRA:t eli mineralokortikoidireseptorin antagonistit
A – ATR:n salpaajat
N – NSAID:t
S – SGLT2:n estäjät