Duodecim-lehden artikkelisarjassa kurkistetaan lehden 140-vuotiseen historiaan. Entisen päätoimittajan Annikka Kalliokosken mielestä sarjaa kootessa kiehtovinta oli seurata hoitomenetelmien ja kieliasun kehitystä. Yli sata vuotta sitten potilaalle saatettiin määrätä hoidoksi vaikkapa Champagnea.
1. Mistä sait idean tarkastella lehden historiaa vanhojen artikkeleiden kautta, jotka asetetaan nykylääketieteen kontekstiin?
Lehden 135-vuotisjuhlavuoden aikana etsin vanhoista vuosikerroista artikkeleita, joissa on klassikon aineksia. Twiittasin niistä kerran viikossa. Aloitin aivan ensimmäisestä Aikakauskirjan numerosta, jossa pohdittiin, mitkä sanat parhaiten kuvaavat hengityksen eri ”momentteja”. Uloshengitykselle ehdotettiin tuolloin termiä ”huokua”.
Viisi vuotta sitten valitsemistani artikkeleista vain yksi, Hiukan insulinista vuodelta 1924, päätyi lopulta juhlavuoden sarjaan. Halusimme lisätä kokoelman kiinnostavuutta tuomalla kunkin artikkelin rinnalle nykyiseen lääketieteelliseen tietämykseen pohjautuvan asiantuntijakommentaarin.
2. Artikkelisarjan sisällöstä vastaa lehden entisistä toimittajista koostuvan Torstaikillan jäsenet. Millä perusteella valitsitte sarjan artikkelit?
Juhlavuoden artikkelisarjan toimituskuntaan kuuluu lisäkseni muitakin entisiä Duodecim-lehden päätoimittajia. Puheenjohtajana on Kari Raivio ja jäseninä Johanna Arola ja Janne Rapola, teknisestä toimittamisesta vastaa Lauri Saarela.
Torstaikillan jäseniltä ja lehden nykyiseltä lääketieteelliseltä toimitukselta pyydettiin ehdotuksia mukaan otettavista artikkeleista. Lopullisen päätöksen teki artikkelisarjan toimituskunta. Pyrimme edustavaan otokseen erikoisalojen ja julkaisuvuosien suhteen.
3. Oliko jokin artikkeli, jonka mukaan pääseminen ilahdutti erityisesti – tai toisaalta jokin, jonka pois jääminen harmitti?
Mukaan valituista artikkeleista oma suosikkini käsittelee talidomidin sikiöhaittoja. Lääkkeiden haittavaikutukset ovat aina kiinnostaneet minua. Talidomidikatastrofi vauhditti ratkaisevasti nykyisenkaltaisten lääkkeiden myyntilupamenettelyjen ja lääketurvatoiminnan kehittämistä. Talidomidin tarinassa erityistä on se, että lääkkeestä, joka aiheutti kohtukuolemia ja vakavia epämuodostumia sikiöille, löytyi myöhemmin käyttöä lepran ja myelooman hoidossa.
Olen kiinnostunut myös sotahistoriasta, joten Duodecim-lehden sotiemme aikana julkaistut artikkelit ovat jännittävää – ja toisinaan kammottavaa – luettavaa. Näistä artikkeleista yksikään ei kuitenkaan päätynyt mukaan juhlavuosisarjaan, ehkä hyvä niin. Sotiimme liittyvistä artikkeleista kaikkein omituisin lienee vuoden 1918 tapausselostus, jossa kuvataan, kuinka kiväärinkuula aiheutti prokuristi L:n rouvalle tahattoman ”keisarileikkauksen”.
4. Miten oma näkökulmasi lehden historiaan on muuttunut tai syventynyt sarjan myötä?
Kiehtovinta on ollut seurata, miten hoitomenetelmät ja kieliasu ovat muuttuneet vuosien varrella. Esimerkiksi edellä mainitussa tapausselostuksessa kirurgisen potilaan, joka kärsi suolen vetovaikeuksista, hoitoon kuului ainoastaan Champagnea (yhteensä neljä pulloa)
ja kananmunia sisältävä ruokavalio.
Artikkeleista laatimissani lyhennelmissä olen pyrkinyt säilyttämään alkuperäisen kieliasun mahdollisimman tarkasti. Aikakauskirjan runsaudensarvi on ehtymätön – olisi hienoa, jos sitä hyödynnettäisiin vielä laajemmin, vaikkapa akateemisten opinnäytteiden aineistona.
5. Mitä toivot, että nykylukijat ja opiskelijat saavat sarjasta mukaansa?
Olen pohdiskellut, miltä lääketiede ja yhteiskunta ovat näyttäneet kunkin artikkelin julkaisemisajankohtana. Jotkut käsitykset ovat muuttuneet täysin, toisissa on tehty vain hienosäätöä. Tärkein viesti 140 vuoden ajalta on kuitenkin kirkas: Duodecim-lehdellä on aina ollut parhaat asiantuntijat sisältöjään tekemässä. Toimintaa on ajanut totinen suhtautuminen kirjoittamiseen ja rakkaus lääketieteeseen.
Asiantuntijuudella on yhä enemmän kysyntää, kun lääketieteenkin alalla olemme hukkumassa vaikkapa suurten kielimallien suoltamaan roskaan. Kotimainen asiantuntijuus on edellytys laatutuotteen syntymiselle. Duodecimin sisältöjä tekevät asiantuntijat ovat olleet ja tulevat olemaan korvaamattomia kansanterveydelle. Opiskelijoista kasvaa ajan myötä uusia asiantuntijoita.
