Duodecimin valtuuskunnan vaalit voivat olla tärkeä profiloitumisen paikka lääkärijäsenelle. Väitän, että jokainen ehdokas tuntee ylpeyttä siitä, että on rakentamassa jotakin niin hienoa kuin aikaa kestänyt tiedeseuramme on.
Kulunut vuosi on ollut Lääkäriseura Duodecimille muutosten aikaa. Seuran ja kustantamon tiet johtivat yhteen, kun seura siirtyi Helsingin keskustassa Makkaratalolle upouusiin tiloihin. Myös Duodecimin hallituksen puheenjohtaja vaihtui viime vuoden lopulla Markus Perolan jatkaessa Minna Kailan jälkeen seuran vetovastuuta.
Seura uudistui myös ytimiä myöten, sillä maailman mullistuksia täynnä olleen kevään tiimellyksessä pidettiin valtuuskunnan vaalit. Seura valitsee 40-henkisen valtuuskunnan puhtaasti sähköisellä vaalijärjestelyllä; ekologisesti kestävämpi vaihtoehto on samalla hieman vähemmän juhlallinen kuin vanha perinteinen postiäänestys.
Tunnen surua siitä, että kun sähköisen äänestyksen tulisi vähentää kynnyksiä äänestää, äänioikeutta käyttävien jäsenten suhteellinen osuus on vähennyt. Meillä on haasteen paikka siinä, miten vaalikoneet, ehdokasasettelut ja tietoisuus vaaleista saadaan vielä paremmin koko lääkärikunnan tietoon. Eikä siitä olisi mitään haittaa, vaikka Duodecimin valtuuskunnan vaaleista tietäisivät kummin kaimat ja kauan kadoksissa olleet pikkuserkut: demokratia näinkin hienon asian ympärillä ansaitsee näkyvyyttä.
Ehdolla oleminen on profiloitumista luotetun tiedon puolesta
Samaan hengenvetoon on todettava, että oma yritykseni taistella vaalien näkyvyydestä tuntui lähinnä epätoivoiselta. Joka-aamuiset preapokalyptiset uutiset tuntuivat hukuttavan tietotulvaan tiedeseuran vaalit. Vaalitaistossa on mielestäni kuitenkin kyse muustakin kuin äänten kalastelusta: vaalit voivat olla myös tärkeä profiloitumisen paikka lääkärijäsenelle. Väitän, että jokainen ehdokas tuntee ylpeyttä siitä, että saa antaa nimensä ja kuvansa ehdokaslistaan; siitä että on rakentamassa jotakin niin hienoa kuin aikaa kestänyt tiedeseuramme on.
Uusi vaaleilla valittu valtuuskunta on upea sekoitus seuran konkareita ja tuoreita kasvoja. Vaalirenkaiden ja -liittojen sävyttämä vaalimatematiikka tekee valtuuskunnan vaalista puolivilliä. Tärkeintä lienee kuitenkin se, että saamme mahdollisimman monipuolisesti mukaan erilaisia ihmisiä ympäri laajaa maamme karttaa.
Minulla valtuuskunnan vaalit olivat lähtölaukaus tulla mukaan Duodecimin toimintaan vuonna 2013. Useamman valtuuskuntakauden jälkeen huomasin tien vieneen vaalivaliokunnan kautta koulutusvaliokuntaan ja jopa seuran hallitukseen. Tämä on osoitus siitä, että kuka tahansa on tervetullut seuran toimintaan.
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on ollut minulle ammatillinen koti siinä missä sairaanhoitopiirien seuraajiksi muodostuneet hyvinvointialueet tai oma yliopistoni. Tiede ei tunne rajoja, ja koen iloa siitä, että saan saumattomasti liikkua ensimmäisen ja kolmannen sektorin välillä.
Valtuuskunnan puheenjohtajuus merkitsee minulle paljon
Uusi valtuuskunta järjestäytyi toukokuussa, ja avauskokouksen itseoikeutettuna paikkana toimivat seuran uudet tilat. Minua oli pyydetty kirjoittamaan tunnelmia etukäteen valtuuskunnan kokouksesta. Koko kevään mielessäni oli ollut ajatus, olisiko minulla hallitusvuosien jälkeen tarpeeksi rohkeutta lähteä ehdolle puheenjohtajavaaliin. Muistan elävästi menneiden vuosien äänestykset ja jännityksen, joka ensimmäiseen kokoukseen liittyi.
Harvoin pelkään mitään. Valtuuskunnan kokouksen lähestyessä huomasin, että edellispäivänä ruoka ei maistunut eikä unikaan meinannut tulla seuraavaa päivää miettiessä. Muutaman vuoden takaisessa yhdistysmielikuvia selvittäneessä jäsentutkimuksessa Duodecimia oli kuvailtu järkälemäisin ja vanhoillisin adjektiivein. Harvaan instanssiin liitetään niin vahvoja pysyvyyden tunteita kuin valtioaamun aikaiseen seuraamme. Sängyllä mietin, miksi nuorta miestä ei nukuta. Ei kuvia pidä kumarrella, edes radiologin.
Duodecim on täynnä tovereita ja kollegoita. Ehkä jännitys tällaisina hetkinä nousee siitä, että arvostan lääkäriseuran tekemää työtä hyvin korkealle. Ei seuran arvostus kumpua itselläni brändistä tai Duodecimin miltei fenno-maagisesta syntytarinasta. Monessa luottamustehtävässä toimineena näkee, kuinka paljon ihmiset ovat edelleen, tänä yksilökeskeisenä aikanakin valmiit uhraamaan omaa aikaansa tiedeseuran eteen. Valtuuskuntaan valituille valta on annettu niiden seuran jäsenten mandaatilla, jotka poimivat vaaliuutiset tietovirrasta, perehtyvät seuran ehdokaslistoihin ja pujottavat äänensä bittiuurnaan. Se, että saa viedä eteenpäin näiden luottokollegoiden asiaa myös valtuuskunnan kokousten välillä, on aivan erityinen etuoikeus.
Siksi mietin, kun tuoreen puheenjohtajan ääni tärisee: olen parhaassa seurassa.
Vastaa