Elin Elmgren -palkinto myönnetään vuosittain Duodecimin jäsenelle, joka on merkittävästi edistänyt seuran lääketieteellistä sisällöntuotantoa. Vuonna 2024 palkinto luovutettiin Erkki Isometsälle.
Isometsä on Helsingin yliopiston psykiatrian professori ja HUS Psykiatrian osa-aikainen ylilääkäri. Hänen keskeisimpiä tutkimusalueitaan ovat depressio, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja itsetuhokäyttäytyminen. Valtaosa työajasta kuluu psykiatrian perusopetuksen ja erikoislääkärikoulutuksen parissa sekä tieteellisissä ohjaustehtävissä.
Mitä Elin Elmgren -palkinto merkitsee sinulle?
Palkinto merkitsee minulle hyvin paljon, sillä se on julkinen tunnustus kollegoilta tehdystä työstä. Lääkärikunnassa on valtava joukko ansioituneita toimijoita, siksi on kunnia tulla nostetuksi esiin. Toivon, että palkinnon kautta tulee näkyväksi, kuinka paljon psykiatrian alalla tehdään päivittäin työtä osaamisen ja toiminnan kehittämiseksi.
Olet Depressio Käypä hoito -suosituksen pitkäaikainen puheenjohtaja. Miten kuvailisit hoitosuosituksen syntymistä puheenjohtajan näkökulmasta?
Hoitosuosituksen laatiminen on paljon suurempi työ kuin ulkopuolinen luultavasti osaa kuvitella. Keskeistä on hahmottaa hoidon kannalta olennaiset kysymyksenasettelut. Ne yleensä nivoutuvat hoidon suunnittelua koskevaan päätöksentekoon ja valintoihin eri hoitovaihtoehtojen välillä.
Näistä hoitomuodoista sitten laaditaan näytönastekatsaukset, joita depressiosuosituksessa on noin 100. Suuri määrä johtuu depressiopotilaiden heterogeenisuudesta iän, monihäiriöisyyden, vaikeusasteen ja monien muiden tekijöiden suhteen. Erilaisia päätöksentekotilanteita on siis paljon, ja kokonaisuutta tulisi pyrkiä pitämään hallittavana ja kliinikoille riittävän selkeänä.
Olen kiitollinen työryhmän jäsenille heidän omistautuneesta ja huolellisesta työstään – hoitosuositus on aina koko työryhmän työn tulos. Heti valmistuttuaan suositus vaatii usein jo päivityksen suunnittelua.
Olet kirjoittanut lukuisia artikkeleita Duodecim-lehteen sekä Duodecimin kustantamiin kirjoihin. Mikä motivoi sinua käyttämään vapaa-aikaa lääketieteelliseen sisällöntuotantoon?
Professorin työssä työn ja vapaa-ajan raja on usein häilyvä. Näen kouluttajan roolin erittäin tärkeänä, sillä lääketieteellisen tiedon määrä kasvaa valtavasti. Tiedon välittäminen nykyisille ja tuleville kliinikoille on yhä haastavampaa.
Oppikirjatekstien ja katsausten kirjoittaminen on työlästä, sillä se vaatii laajaa kirjallisuuden läpikäyntiä ja käsittelyä. Se on kuitenkin välttämätöntä tutkimustietoon perustuvan opetuksen kannalta. Samalla se tukee myös omaa tutkimustyötäni, koska kirjallisuuden tuntemus auttaa hahmottamaan, mitkä tutkimuskysymykset ovat olennaisia.
Näen roolien välillä paljon synergiaa – toivoisin vain kelloon enemmän tunteja.
Tutustu Depression Käypä hoito -suositukseen sekä Isometsän Duodecim-lehdessä julkaistuihin artikkeleihin.