
Duodecim-lehti numero 20 on ilmestynyt. Uutinen tiivistää lehden sisällön ja nostaa esiin keskeisimmät näkökulmat. Voit tutustua numeroon myös podcastina.
Lääkkeen vaikutuskohteen tietokonemalleista apua yksilöidyn syöpälääkkeen valintaan -katsausartikkeli osoittautui tällä viikolla erityisen ajankohtaiseksi. Demis Hassabis ja John M. Jumper saivat kemian Nobelin palkinnon kehittämästään AlphaFold2-tekoälymallista, joka pystyy ennustamaan proteiinien rakenteen.
Pääkirjoitus nostaa esiin huolen lääketieteen perusopetuksen resurssipulasta. Suurentuneiden kurssikokojen vuoksi luento-opetusta joudutaan toteuttamaan etäyhteyksillä, ja ryhmäkoot ovat kasvaneet myös pienryhmäopetuksessa. Kirjoittajat muistuttavat kasvokkain kohtaamisen tärkeydestä niin kliinisten ja vuorovaikutustaitojen oppimisen kuin kannustavan ja motivoivan palautteen antamisen kannalta.
Luontokato heikentää myös ihmisen terveyttä
Kosketus monimuotoiseen luontoon varhaislapsuudesta alkaen kehittää immuunisäätelyä ja ehkäisee allergioita ja autoimmuunisairauksia. Biodiversiteettiä voidaan lisätä kaupungeissakin viheralueita ja puita istuttamalla, todetaan toisessa pääkirjoituksessa.
Traumaattisen selkäydinvamman saa noin 200 henkilöä vuodessa. Taudinkuva vaihtelee alaraajojen ohimenevistä puutumisoireista täydelliseen neliraajahalvaukseen. Näin hoidan -artikkeli kuvaa tavallisimmat vammamekanismit, vamman vaikeusasteen arvioinnin ja akuuttihoidon.
Kaksosraskaus on aina riskiraskaus sekä odottajan että vastasyntyneiden kannalta, mutta riskeissä on eroa. Katsausartikkeli kuvaa kaksosraskauksien luokituksen ja niiden seurannan ja hoidon. Toisena syntyvän B-kaksosen riskit ovat suuremmat. Niitä voidaan vähentää järjestelmällisen raskaudenaikaisen seurannan ja osaavan synnytysten hoidon avulla.
Munuaisluovuttajan seuranta on elinikäinen, muistuttaa Näin hoidan -artikkeli. Munuaisen luovutuksen aiheuttamat riskit terveydelle ovat pieniä, mutta erityisesti sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden ehkäisy ja hoito sekä munuaisen toiminnan seuranta ovat tärkeitä.
Kolme tapausselostusta
Ensimmäisessä pohditaan trikomonaksen hoidon erityistilanteita. Toisessa tapauksessa aaltoilevan voimakkaan vatsakivun ja kuumeilun taustalta paljastui tuore HSV-2-primaari-infektio.
Kolmas tapausselostus on muistutus siitä, että lääkelaastarivalmisteet tulee poistaa ennen saunomista, koska ihon lämpötilan nousu voi lisätä imeytyvän lääkeaineen pitoisuutta. Fentanyylilaastarin jääminen iholle saunoessa oli johtanut myrkytyskuolemaan.
Numerossa on lisäksi katsaus diffuusiin suurisoluisen B-solulymfooman uusista biologisista riskitekijöistä, jotka auttavat tulevaisuudessa hoidon paremmassa kohdentamisessa.