Vanhus on arvonimi, jonka voi ansaita vain elämällä kauan. Rypyt kasvoissa kertovat eletystä elämästä.
Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa. Mäelle kapuaminen vie aikaa, alas laskeutuminen on joutuisaa. Paras ottaa ajasta vaarin, etteivät hyvät vuodet karkaisi käsistä.
Hyvä on elää vanhaksi ja koota kaikki muistijäljet, valot ja varjot, ilot ja surut, saavutukset ja menetykset, terveys ja sairaudet yhdeksi suureksi kertomukseksi, jota elämäkerraksi sanotaan. Korkea ikä on näköalapaikka. Sieltä voi nähdä kauas, mitä on ollut, mitä on ja aavistella tulevaa: ihmetellä ja hämmästellä ymmärtävin silmin. Mitä kauemmin on elänyt, sitä enemmän on kokenut ja nähnyt. Ajan myötä viisaudeksi sanottua hiljaista tietoa on karttunut elämästä ja kuolemasta, ihmisistä ja itsestä.
Eivätkä vanhat ihmiset ole mikään yhtenäinen joukko joitain toisia – niin kuin lehtien otsikoista voisi päätellä. Vanhat ihmiset ovat eri-ikäisiä, erinäköisiä ja erikokoisia ihmisiä. Niin kuin kaikki kanssakulkijat. Mutta keskenään erilaisempia kuin nuoret. Sillä pitkä taival ja sen varrella kertynyt elämänkokemus ovat hioneet itse kunkin persoonallisuutta ja antaneet sille rikastuttavia vivahteita ja rakastettavia särmiä.
Hyvä elämä merkitsee eri ihmisille erilaisia asioita: nuorille yhtä, vanhoille toista. Kaikilla on kuitenkin samanlaiset perustarpeet, aineelliset ja henkiset, hengelliset ja sosiaaliset.
Hyvä elämä on rohkeutta tehdä se, mikä on mahdollista, ja malttia hyväksyä se, mille ei voi mitään. Se on uskoa, että hyvää on olemassa, toivoa että omilla toimillaan voi saavuttaa jotain hyvää ja luottamusta siihen, että toisesta välittäminen on pysyvä arvo keskuudessamme. Ihminen elää toisen ihmisen kautta. Irrallisuus ja tahaton yksinäisyys eivät ole kenellekään hyväksi. Vuoropuhelu eri-ikäisten kanssa ja oleminen osana yhteisöä ovat hyvän elämän lähde.
Terveyden ehdot ja sairauksien siemenet ovat ihmisen elinympäristössä, siellä missä perintötekijät ja ympäristötekijät kohtaavat. Tottahan ihmisen omillakin valinnoilla on suuri merkitys hyvien vuosien rakentamisessa. Elämäntapaohjeet vanhuuden varalle ovat antiikin lääketieteen ikivanhoissa terveyshyveissä: riittävä liikunta, tasapainoinen ravinto ja kaikin puolin kohtuulliset elämäntavat.
Yhtä tärkeitä ovat hengen liikkeet, älylliset virikkeet ja esteettiset elämykset. Sosiaalinen pääoma on yhteisön sisäistä koheesiota ja kuvaa jäsentensä yhteishengen vahvuutta ja keskinäisen luottamuksen lujuutta. Sosiaalinen osallistuminen tarkoittaa mitä tahansa taidetapahtumaa, kerho- tai seurakuntatoimintaa, liikunta- tai luontoharrastusta, kuorolaulua tai päivätansseja. Eläkeläisten ahkera vapaaehtoistyö on hyvä esimerkki osallistumisesta yhteisiin hankkeisiin. Se tuottaa hyvää mieltä, edistää terveyttä ja pidentää elämää. Suomalainen kuoroperinne on myös vahva terveystekijä kenelle tahansa. Kuorolauluharrastus on sotaveteraanien pitkän iän salaisuus.
Minun hyvässä elämässäni on paljon valoa, mutta on siellä ollut varjojakin. Rosoja ja pettymyksiä. Ilon rinnalla kyyneleitä, innostuksen rinnalla matalaa mieltä. ”Jos elämäsi on hyvä, miten on omatuntosi laita?” kysyi piispa Eero Huovinen Lahden kirkkopäivillä. ”Etkö tunne huonoa omaatuntoa hyvästä elämästä?” Totta kai. Hyvään elämään kuuluu häivä huonoa omaatuntoa. On oltava yhtä aikaa nöyrä ja rohkea. Tehdä rohkeasti se, mikä on mahdollista, ja tyytyä nöyrästi siihen, mille ei voi mitään.
Annetaan viimeinen sana Eeva Kilvelle. Näin runon mestari kirjoitti kirjassaan ”Kuolinsiivous” (WSOY 2012):
”Vanhuutta ei voi ratkaista
ystävät kalliit, sanoo isoäiti.
Sen kanssa on elettävä.
Sitä on siedettävä.
Sille on puhuttava ystävällisesti.
Sen kanssa on neuvoteltava.
Sen kanssa on pohdittava asioita,
tätä ilmiötä,
mysteeriä jopa.
Te jotka elätte nuoruutenne lumoissa
puoli vuosisataa ja ylikin,
mihin teillä on hätä?”
Risto Pelkonen 25.9.2024