
Olen Roosa ja työskentelen koulutussuunnittelijana Lääkäriseura Duodecimissa. Työni pitää sisällään lääkäreiden täydennyskoulutusten suunnittelua, hallintaa ja organisointia – käytännössä pidän langat käsissä, jotta koulutukset toteutuvat.
Milloin olet aloittanut Duodecimilla ja mitä teet työksesi?
Aloitin työt kolme vuotta sitten konsulttiyrityksen kautta. Helmikuussa 2022 siirryin Duodecimille varsinaisesti töihin. Valmistuin kasvatustieteen maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2020. Pääaineeni oli elinikäinen oppiminen ja kasvatus. Lisäksi olen suorittanut aikuiskoulutuksen pedagogisen pätevyyden. Duodecim ja lääkäreiden täydennyskoulutus eivät olleet minulle entuudestaan tuttuja.
Miten päädyit omalle alallesi?
Etsin alalleni soveltuvia töitä aiempien määräaikaisuuksien loputtua ja löysin kiinnostavan työpaikkailmoituksen, joka oli suunnattu uraa aloittelevalle kasvatustietelijälle. Ennen Duodecimia olin tehnyt erilaisia kasvatustieteen työtehtäviä monenlaisissa ympäristöissä.
Kerro tyypillisestä työpäivästäsi
Pyrin työskentelemään puolet viikosta toimistolla ja puolet etänä. Välillä kokousten tai koulutusten vuoksi työskentelen myös iltaisin tai viikonloppuisin. Intensiivisissä koulutustapahtumissa työpäivät venyvät pitkiksi. Näiden vastapainoksi tunteja tasataan saldoilla.
Työskentelen tiiviisti muiden kollegoiden kanssa koulutusyksikössä ja teen yhteistyötä viestintätiimin kanssa koulutusmarkkinoinnin osalta. Lisäksi työhöni kuuluu yhteydenpitoa ja koulutusten suunnittelua eri työryhmien, koulutusvaliokunnan ja kouluttajien kanssa.
Vastuullani ovat myös koulutussuunnitelmat, kurssisivut, ilmoittautumisjärjestelmät, erikoistumispisteet, tilavaraukset, budjetti, palkkiot, sopimukset, osallistujaviestit, koulutusuutiskirje ja koulutustapahtumien käytännön järjestelyt, kuten tarjoilut, tekniikka, aikataulut ja puhujien ohjeistaminen.
Viime vuosina olen kehittänyt myös webinaarien pedagogiikkaa.
Opiskelen parhaillaan positiivisen psykologian opintokokonaisuutta, johon saan osittain käyttää työaikaa.
Mikä on parasta työssäsi?
Parasta on oman osaamisen hyödyntäminen koulutussuunnittelussa sekä kehittyminen ja mahdollisuus oppia ja kouluttautua lisää. Arvostan myös joustavuutta työelämän ja vapaa-ajan välillä sekä työkavereiden kohtaamista.
Mistä haaveilet tai millaisia tulevaisuuden tavoitteita sinulla on?
Työurani on vasta alussa, joten uskon sen sisältävän tulevaisuudessa paljon sellaista, mitä en osaa nyt edes kuvitella. Haluan kehittyä työssäni, opiskella lisää itseäni kiinnostavia asioita ja tehdä töitä tasapainoisesti ja hyvinvoivana.