Valtuuskunta pohti tulevaisuuden linjauksia kevätkokouksessaan

Helsingin Olympiastadionille kokoontunut Duodecimin valtuuskunta keskusteli kevätkokouksessaan koko strategiakauden 2023–2027 mittaisesta taloussuunnittelusta.

Duodecimin valtuuskunta kokoontui kevätkokoukseensa perjantaina 24.5. Helsingin Olympiastadionille. Ennen kokousta valtuuskuntalaisilla oli mahdollisuus tutustua oppaan johdatuksella legendaarisen Olympiastadionin tiloihin.

Hallituksen puheenjohtaja Minna Kaila summasi kulunutta ja tulevaa ja muistutti yhteistyön merkityksestä ja kiittämisen tärkeydestä.

”Tulevaisuutemme näyttää edelleen hienolta, ja meidän pitääkin varmistaa, että yhteistyömme konsernissa on vahvaa. Olen kiinnittänyt paljon huomiota siihen, että luottamushenkilöitämme ja tekijöitämme palkittaisiin. Aina tarvitaan jäseniltä ehdotuksia monien palkintojemme saajiksi”, hän muistutti.

”Olemme opiskelijajärjestö alun perin, ja opiskelijat ovat tulevaisuutemme. Opiskelijoilla olisi hyvä olla mahdollisuus verkostoitua paremmin Duodecimissä”, Kaila jatkoi.

Valtuuskunta keskusteli ennen kaikkea koko strategiakauden mittaisesta ennakoivasta ja vastuullisesta taloussuunnittelusta. Pääsihteeri Päivi Metsäniemi painotti, että meneillään olevan strategiakauden tärkein tavoite ja mittari on, kuinka suuri osa lääkäreistä kuuluu Lääkäriseuraan.

Konrad ReijoWaaran palkinnon valitsemisvaliokuntaan valittiin professori Matti Reinikainen. Hän toimii Itä-Suomen yliopiston anestesiologian ja tehohoidon professorina ja Kuopion yliopistollisen sairaalan ylilääkärinä.