| 1. | Vuoden luetuin juttu oli Ilari Kuitusen ja Marjo Rengon pääkirjoitus Varhaisesta tutin käytöstä enemmän etuja kuin haittoja. Sitä luettiin 19 796 kertaa. |
| 2. | Toiseksi luetuin oli Lasse Pakasen kolumni Minkä vakuutan, jota avattiin 10455 kertaa. |
| 3. | Viime vuoden kolmanneksi luetuin artikkeli oli Heikki V. Huikurin, Juhani Junttilan ja Mikko P. Tulpon katsaus Sykevälivaihtelun kliininen merkitys. Sitä ladattiin 7240 kertaa. |
| 4. | Neljänneksi eniten luettiin Näin hoidan -artikkelia Akuutti vatsakipu loppuraskaudessa. Sen kirjoittivat Laura Sundqvist ja Hilkka Nikkinen. |
| 5. | Viidenneksi luetuin oli Perttu Arkkilan, Markku Nissisen, Ville Liukkosen ja Janne Backmanin katsaus Lääkkeiden aiheuttamat maksavauriot. |
| 6. | Sijalla kuusi on Riitta Röngän ja Matti Säilyn kirjoittama katsaus Siemensyöksyn häiriöt. |
| 7. | Seitsemännellä sijalla on Näin tutkin -artikkeli Lapsen kaulapatin kuvantaminen, jonka kirjoittivat Marja Perhomaa ja Terhi Tapiainen. |
| 8. | Kahdeksannen sijan saavutti Epävakaaseen persoonallisuuteen liittyvän psykologisen kivun ymmärtämisestä ja kohtaamisesta. Katsausartikkelin kirjoittivat Maaria Koivisto ja Sari M. Lindeman. |
| 9. | Yhdeksänneksi sijoittui Juha Pekkasen, Anniina Salmelan, Anne Hyvärisen, Anne M. Karvosen, Hanna Leppäsen, Tuula Vasankarin, Aki Vuokon, Kaisa Walleniuksen ja Kati Huttusen katsaus Faktantarkistusta: sisäilma ja terveys. |
| 10. | Sijalla kymmenen on toimituksen oman Aino Kuuliala Mögenburgin kolumni Milloin pitäisi saada lapsia? |