Lukiessa ja kuunnellessa tarinoita hoitoon pääsystä älähtää välillä ihmetyksestä. Onko tarkoitus estää lääkärin vastaanotolle pääsy?
Kotikerrostalomme ulko-ovien laadussa olisi parantamisen varaa: viimeisin osoitus tästä oli, kun ovi ei auennut kiireessä ulos mennessäni. Onneksi on toinen ovi, ryntäsin portaita alas ja ulos ja samalla kaivoin puhelinta soittaakseni huoltoon. Sainkin kiinni keskuksen henkilön, joka väen väkisin yritti siirtää minut kertomaan samaa uudelleen, asianomaiselle alueyksikölle. Ilmoitin, etten kerta kaikkiaan ehdi, ja voisiko hän kertoa eteenpäin tämän yksinkertaisen ongelmani. Onnistui. Ja ovi olikin kotiin palatessani korjattu.
Tämähän on kuin terveyspalvelujärjestelmässä. Kiireellisessä tilanteessa ota sähköinen yhteys tai soita, jos tiedät, mikä puhelinnumero on. Tai jos ei ole ihan hirmu kiire, selvitä neuvonnasta, minne sinun kuuluisi soittaa tai mennä. Ja sitten saat ehkä yhteyden hoidon tarpeen arvioijalle, jolle selität kaiken. Kuulemma aika nopeasti tarina lyhenee sitä mukaa, kun sitä kertoo aina uudelle henkilölle.
Näitä lukiessa ja kuunnellessa välillä pääsee ihmetyksen älähdys: onko ensisijaisessa terveydenhuollossa tarkoitus estää lääkärin vastaanotolle pääsy? Paljonko kuluu työaikaa, soittoaikaa, takaisinsoittoaikaa, odotteluaikaa tässä tavassa toimia? Potilaan, potilasasiakkaan, jonottajan aikaa ei niinkään lasketa. Jos tietäisi, kauanko joutuu odottamaan, olisi jotenkin siedettävää. Vastaus ”saat lähiviikkoina vastaanottoajan kirjeitse (!) kotiin” ei paljon ilahduta.
Jos sähköisellä alustalla ottaa yhteyttä – sama juttu, kauanko pitää odottaa? Koska pitää olla uudelleen yhteydessä? Kuka on se ”terveydenhuollon ammattilainen”, joka on käynyt lukemassa kirjoittamaasi kommentoimatta ja näyttämättä nimeään tai ammattiaan?
Onneksi edelleen iso osa erilaisista vaivoista ja oireista paranee odottaessa.
Päivystys heijastelee muun järjestelmän toimintaa
Päivystyksen ruuhkista ja juurisyistä ovat kirjoittaneet vuosia itseäni paljon paremmin asiaa tuntevat henkilöt. Päivystyksen on määritellyt tarkkaan suuri työryhmä. Olennaista on, että kansalaiset ymmärtävät, ettei kaikki pikkukiireellinen kuulu päivystykseen. Sinne pääsee, jos on niin sanotusti pää kainalossa.
Päivystys on kuitenkin ylivuotosammio, jonne viime kädessä ”kaikki” purkautuu, vuotaa, valuu. Ylivuotosammio heijastelee siis muun järjestelmän toimintaa. Tai toimimattomuutta.
Yksi hyvinvointialueuudistuksen keskeisiä tavoitteita on ensisijaisen terveydenhuollon vahvistaminen. Miten moneen kertaan tämä onkaan vuosien saatossa kuultu. Kun alueita on yli kaksikymmentä ja niille on asetettu kovat tai vielä kovemmat säästötavoitteet, on valitettavan helppo päätellä, mistä säästetään.
Sairaalaverkostoa pitää tarkastella kriittisesti
Vielä pari haja-ajatusta ja lopputoive. Soteuudistuksen käynnistymisellä on ikää vasta vajaa vuosi, vaikka osa alueista oli toki jo aiemmin liikkeellä. Sinänsä uusi muutos odottamatta edellisen vaikutuksia ei ole ollenkaan suotavaa. Mutta voisiko alueiden määrää silti vähentää – viiteen? Nyt jokaisella alueella on ”meidän sairaala”, josta ei luovuta. Syyt tähän ovat moninaiset. Ensisijaisen terveydenhuollon keskittäminen ja alasajo käy sukkelammin. Ja kyllä, on etää ja liikkuvia palveluja ja pitääkin olla.
Ensisijainen terveydenhuolto on kuitenkin järjestelmän juuristo, ja koko järjestelmä, puu, kuolee juuriston menehtyessä. Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa väestö vanhenemisen lisäksi valuu etelään. Jo muutama vuosi sitten neljännes väestöstä asui pääkaupunkiseudulla. Onko pääosa Suomen alueesta jatkossa pyhitetty turismille ja kaivostoiminnalle – kaikki tähänastiset palvelut saa etänä tai matkan päässä?
On huolestuttavaa, jos sairaalaverkoston kriittinen tarkastelu jää säästölistan ulkopuolelle. Kirjoitin joskus näistä rakennuksista, niiden sijainnista, merkityksestä kunkin paikkakunnan verotuloille ja elinvoimalle. Kyllä tuli närkästyneitä kommentteja, että ihan sivuasia. Sairaalaverkoston kriittistä tarkasteluahan haittaa myös keskittämisen mukanaan tuoma volyymi ja jäljelle jääviin rakennuksiin mahtuminen. Ja haittaa sitä moni muukin asia.
Toivoisin, että median kysymyksissä ja julkisessa keskustelussa panostettaisiin soten laatuun ja sisältöihin. Ja rakentavaan keskusteluun terveydenhuollon priorisoinnista, niin vaikeaa kuin se onkin.
Vastaa