
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin 141. vuosipäivän symposiumi järjestettiin Marina Congress Centerissä 18.11.2022. Tilaisuudessa jaettiin tunnustuspalkintoja ja muita huomionosoituksia. Lisäksi Suomen Lääketieteen Säätiö myönsi apurahoja runsaat kaksi miljoonaa euroa.
Konrad ReijoWaaran palkinto
Lääkäriseura myönsi Konrad ReijoWaaran palkinnon psykiatrian erikoislääkäri Tapio Hallalle kunnianosoituksena pakolaistaustaisten potilaiden psykiatrisen hoidon kehittämisestä.
Urallaan sitkeästi pakolaisten oikeutta psykiatriseen hoitoon puolustanut Halla on kehittänyt etenkin kidutettujen ja vaikeasti traumatisoituneiden potilaiden hoitoa. Hän työskentelee Tampereen yliopistollisen sairaalan pakolaispsykiatrian poliklinikalla. Palkinnon suuruus on 20 000 euroa.
Matti Äyräpään palkinto
Matti Äyräpään palkinto myönnettiin professori Jari Tiihoselle, joka on tutkimustyöllään vahvistanut psykiatrian ja oikeuspsykiatrian roolia sekä vaikuttanut hoitosuosituksiin. Erittäin laaja-alaista tutkimustyötä tehneen Tiihosen keskeisimpiä tutkimuslinjoja ovat satunnaistetut lääketutkimukset sekä farmakoepidemiologia lääkehoitojen vaikuttavuuden tutkimisessa.
Tiihonen työskentelee Tukholman Karoliinisen Instituutin kliinisen psykiatrian sekä Itä-Suomen yliopiston oikeuspsykiatrian professorina ja Niuvanniemen sairaalan sivutoimisena ylilääkärinä. Palkinnon suuruus on 20 000 euroa.
Aikakauskirja Duodecimin palkinnot
Aikakauskirja Duodecimin lääketieteellinen toimitus valitsi vuoden 2022 asiantuntijaksi Turun yliopistollisen keskussairaalan synnytysosaston ylilääkäri, dosentti Eeva Ekholmin. Hän on laatinut Duodecim-lehdelle laadukkaita asiantuntijalausuntoja raskauteen ja synnytyksiin liittyvistä aiheista. Palkinto on suuruudeltaan 2 000 euroa.
Aikakauskirja Duodecimin kirjoituspalkinnon saivat seuraavat kirjoitukset:
- Tuomas Kilpeläinen, Mika Matikainen ja Kimmo Taari: Suotuisaennusteinen eturauhassyöpä: radikaalihoito vai aktiiviseuranta? (Pääkirjoitus) 16/2021
- Eija Hiltunen-Back: Miesten sukuelinten ihosairaudet – diagnostinen haaste (Katsaus) 17/2021
- Castrén Eeva Helena, Mäkinen Laura Karoliina, Atula Timo: Kaulakystat ja kaulan fistelit (Katsaus) 18/2021
- Hannu Aro: Kun luunmurtuma ei parane (Katsaus) 1/2022
- Ilari Kuitunen, Terhi Tapiainen, Ville Peltola, ja Marjo Renko: Lasten tavallisten infektioiden mikrobilääkehoidon kesto – hoidammeko liian pitkään? (Katsaus) 15/2022
Suomen Lääketieteen Säätiön apurahat
Suomen Lääketieteen Säätiön jakaman Tutkimusryhmän perustajan apurahan saivat Heikki Huhta, Maria Hurskainen, Otto Kauko ja Laura-Maria Madanat-Harjuoja. Palaavan tutkijan apurahan saivat Iftakher Hossain, Pyry Sipilä ja Jussi-Pekka Tolonen. Uudet tutkimusavaukset -apurahan saivat Otso Arponen, Oscar Brück, Maria Perdomo, Este Hanna Renvall, Ville Sallinen ja Juha Väyrynen
Duodecimin huomionosoitukset
Duodecimin ansiomerkin saivat: Oskari Heikinheimo, Janne Rapola, Liisa Jaatinen ja Riku Metsälä. Kunniakirjan saivat: Juha Auvinen, Juha Saarnio, Pekka Waris ja Jan Valkila.
Lämpimät onnittelut!
Kuvassa: Tapio Halla (vasemmalla) ja Jari Tiihonen. Kuvaaja Emmi Kähkönen.