
Ihminen osaa nykyisin muokata ympäristöä ja jopa itseään biologisesti. DNA:n muokkaus tuo meidät perustavanlaatuisten kysymysten äärelle, muistuttaa perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri Kirmo Wartiovaaran kiehtova uutuuskirja Ihmiskunnan DNA – Elämän koodin kirjoitus. Uutuuskirja kertoo niin bioteknologian mahdollisuuksista kuin huolenaiheista.
Miksi juuri nyt on ajankohtaista kirjoittaa DNA:sta – ja ymmärtää ja tietää siitä? Wartiovaaran mukaan siksi, että olemme bioteknologisen vallankumouksen kynnyksellä, ja DNA-osaamista tarvitaan paljon biologian ulkopuolella. Se linkittyy lukuisiin elämämme osa-alueisiin, vaikkapa terveyteen, elintarviketuotantoon ja lainsäädäntöön. Tiedämme vasta vähän sen mahdollisuuksista, esimerkiksi siitä, mikä rooli sillä voi olla ihmiskunnan kohtalonkysymysten, kuten ilmastonmuutoksen tai lajikadon ratkomisessa.
Kolme keskeistä kysymystä
Uutuuskirja Ihmiskunnan DNA – Elämän koodin kirjoitus rakentuu kolmen kysymyksen ympärille:
Lääketieteellinen kysymys kuuluu, mitä DNA:ssa lukee. Bioteknologian näkökulmasta kysymys kuuluu, kuinka DNA:ta muutetaan ja on muutettu jo vuosikymmenten ajan, ja mitkä ovat parhaat uudet tekniikat ja osaamisalueet. Kolmas ja vaikein kysymyspatteri on yhteiskunnallinen: Minkälaisia vaikutuksia elämän koodin lukemisella ja muuttamisella voi olla? Mitä saa tehdä? Kuka päättää? Kuinka osaamme käyttää oikein tietämystämme ja tekniikkaa? Mitkä muutokset ovat hyviä ihmiselle, muille eliöille ja maapallolle?
Bioteknologisen vallankumouksen kynnyksellä
Ihmiskunnan DNA – Elämän koodin kirjoitus kertoo bioteknologian keksinnöistä, mutta kirjassa on myös tarinoita potilastapauksista, Nobel-palkinnoista ja keksintöjen vaikutuksesta eri ihmiselämän osa-alueisiin. DNA-teknologian edistykseen liittyy valtavien mahdollisuuksien lisäksi huolia.
Teknologia on edistynyt paljon nopeammin kuin sääntely ja sopimukset. Esimerkiksi osa geenimuokkauksen sovelluksista koetaan eettisesti ongelmallisiksi. Tekniikoiden kehittäjien, niitä käyttävien tahojen ja yhteiskunnallisten toimijoiden on syytä ottaa huolenaiheet huomioon monilla tasoilla.
”Olen ilman muuta optimisti, ihmiskunta voi saada vaikka mitä hienoa aikaan, mutta meidän on pidettävä huolta siitä, että edistys tapahtuu eettisesti ja oikein. On eri asia lukea DNA:ta kuin ymmärtää. Ongelmia syntyy helposti, mikäli tulkitsemme jonkin viattoman DNA-muutoksen vaaralliseksi tai päinvastoin ja toimimme tämän väärän tulkinnan mukaan”, Wartiovaara muistuttaa.
Tutustu kirjaan verkkokaupassamme, jossa kaikki kirjat alennushintaan: sh. –40 %. Tarjous on voimassa 1.11.2022 saakka.
Kirjojen ystävät kokoontuvat jälleen Helsingin Kirjamessuille 27.-30.10.2022. Tervetuloa Kustannus Oy Duodecimin osastolle 6b79 tutustumaan uutuuskirjoihimme ja kirjatarjouksiin! Kirmo Wartiovaara on myös mukana ohjelmassamme:
Perjantai 28.10. Kruununhaka, Tiedetori klo 14.30
Kirmo Wartiovaara: Ihmiskunnan DNA – Elämän koodin kirjoitus
Haastattelija Tiina Raevaara.