Ensimmäinen suomenkielinen tietokirja lasten lihavuudesta kannustaa vanhempia terveystuuppauksiin

Kun lapsi on lihava – lastenlääkärin opas vanhemmille on ensimmäinen suomenkielinen tietokirja lasten ja nuorten lihavuudesta ja sen hoidosta. Lastenlääkäri, LT Nina Kaseva muistuttaa, että lihavuus on pitkäaikaissairaus. Tärkeintä on lapsen terveys, ei puntarin lukema.

Kustannus Oy Duodecimin uutuuskirja käsittelee lasten lihavuutta tieteellisen tutkimuksen valossa ja antaa vanhemmille eväät, joilla turvata lapsen ja nuoren matka terveeksi aikuiseksi. Lastenlääkärinä työskentelevä Nina Kaseva painottaa, että lihavuus tulee nähdä pitkäaikaissairautena, kuten astma tai diabetes. Se voi aiheuttaa jo lapsuudessa tai nuoruudessa muita sairauksia, kuten rasvamaksaa, kakkostyypin diabetesta sekä kohonnutta verenpainetta ja kolesterolia.

Kun lapsi on lihava – lastenlääkärin opas vanhemmille valottaa käynnissä olevaa lihavuusepidemiaa: joka neljäs poika ja joka viides tyttö Suomessa on ylipainoinen tai lihava – ja he kohtaavat ennakkoluuloja ja kiusaamista ylipainon vuoksi. Lihavien lasten määrä Suomessa on kolminkertaistunut 40 vuodessa.

”Paino on aiheena herkkä ja henkilökohtainen aihe kaikenikäisille, mutta lapsen lihavuuden hoito vaatii meiltä aikuisilta toimia. Niin perheenjäsenten, sukulaisten, ystävien, opettajien kuin terveydenhuollon ammattilaisten on suhtauduttava siihen neutraalisti.”

Riskit korostavat lasten lihavuuden mahdollisimman varhaisen hoidon tärkeyttä. Huonot ruoka- ja liikuntatottumukset ovat sitkeitä ja lihavuus varsin pysyvää. Lapsuusiän lihavuus jatkuu usein aikuisuuteen, ja lihavan lapsen tai nuoren riski kasvaa lihavaksi aikuiseksi on viisinkertainen verrattuna normaalipainoiseen kaveriin.

Lihavuuden seuraukset ovat perheille tätä hetkeä

Yhtä oleellista on Kasevan mukaan ymmärtää se, että vanhemmalla on vastuu lapsen terveydestä. Aikuiset päättävät arjessa, mitä syödään, miten liikutaan ja miten nukutaan. Lihavuuden seuraukset ovat perheille tätä hetkeä, eivät tulevaisuuden murheita. Kirjan positiivinen viesti on, kuinka paljon terveyttä, elämänlaatua ja elämäniloa saavutetaan, kun toimeen tartutaan – eikä koskaan ole liian myöhäistä toimia.

”Kehotan kaikkia vanhempia lempeisiin, määrätietoisiin terveystuuppauksiin. Jos vanhemmalla on huoli lapsensa ylipainosta, hyvä tapa lähteä liikkeelle on sulkea ensiksi pois harvinaiset syyt ja sairaudet – sen jälkeen on helpompi lähteä tekemään muutoksia arjessa. 99 prosenttia lasten lihavuudesta on tavallista lihavuutta, joka selittyy elintavoilla.”

Myöskään geenejä ei ole syyttäminen: kohtaloamme ei määrää perimä, vaan elintapamme. Tärkeää on erottaa arki ja juhla syömisessä, sillä yltäkylläisyys on lipsunut arkeen ja herkkuja on saatavilla helposti ja suuria määriä, kaikkialla ja koko ajan. Auton takapenkillä harrastuksiin, sähköpotkulaudalla kouluun, ruokakuljetus kotiovelle – liikkumattomuus on keskeinen osa palapeliä.

”Jos voisin muuttaa yhden asian kaiken painoisten lasten ravitsemuksessa, lisäisin kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttöä. Jos saisin muuttaa kaksi asiaa, vähentäisin kohtuutonta makeisten, sokerijuomien, perunalastujen ja muiden herkkujen syöntiä.”

Painosta ei saa tehdä numeroa

Terveydenhuollon ammattilaisille Kasevalla on selkeä viesti: lapselle ei tehdä painosta numeroa tai mörköä, sillä se ei auta ketään eikä vie eteenpäin. Perheen kanssa keskustellaan terveellisestä elämästä ja elintavoista. Laihdutuskuuri ei kuulu lapsen lihavuuden hoitoon.

”Kartoitetaan kokonaistilanne, kerrotaan löydöksistä terveyden näkökulmasta ja siitä, mitä ylipaino aiheuttaa. Meidän ammattilaisten pitää uskaltaa reagoida ja tarttua asiaan, puhua lihavuuden seurauksista.”

Viime aikoina on keskusteltu siitä, millaisia negatiivisia, pitkään elämää varjostavia vaikutuksia vaikkapa painoindeksiä kuvaavalla BMI-mittarilla voi olla tyttöjen ja nuorten naisten kehonkuvaan. Mitä Kaseva ajattelee siitä?

”Oleellista on se, miten painoindeksiä käytetään ja miten terveydenhuollon ammattilainen asettelee sanansa. BMI-lukemalla on omat rajoitteensa, mutta se on silti hyvä työkalu yhdessä muiden mittareiden kanssa käytettynä. Lapsen painon arvioinnissa käytämme ISO-BMI:tä, jossa lasten painoindeksi muutetaan iänmukaisella kertoimella aikuista vastaavaksi.”

Tutustu Kun lapsi on lihava lastenlääkärin opas vanhemmille -kirjaan Kustannus Oy Duodecimin verkkokaupassa.