Ihminen osaa nykyisin muokata ympäristöä ja jopa itseään biologisesti. DNA:n muokkaus tuo meidät perustavanlaatuisten kysymysten äärelle, muistuttaa perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri Kirmo Wartiovaara kiehtova uutuuskirja Ihmiskunnan DNA – Elämän koodin kirjoitus. Kustannus Oy Duodecimin uutuuskirja kertoo niin bioteknologian mahdollisuuksista kuin huolenaiheista.
Perinnöllisiä ominaisuuksia välittävien tekijöiden osoitettiin sijaitsevan DNA:ssa vuonna 1944. Tämän jälkeen olemme oppineet DNA:sta ja siihen sisältyvän koodin informaatiosta huimaavan paljon.
DNA on aina muuttunut, sillä muutos on evoluution kantava voima, mutta muokkauksen mahdollisuudet herättävät kysymyksiä niin ihmisyydestä ja sen muuttamisesta kuin siitä, kuinka ihmiskunta vaikuttaa ympäristönsä geeneihin valikoimalla ja jalostamalla muita eliöitä. Viimeisin vaihe kehityksessä on se, että aivojen kehityksen tuoman kulttuurievoluution ja tieteen avulla olemme oppineet muuttamaan DNA:ta haluamallamme tavalla, ensin muissa eliöissä, mutta myös itsessämme.
”Olemme tulleet tilanteeseen, jossa meillä on kyky tehdä DNA:lla lähes mitä tahansa, mutta emme vielä tiedä, mitä olisi pitkällä aikavälillä tehtävä. Esimerkiksi oman lajimme evoluution ohjaaminen on asia, jonka pohtimiseen kannattaa käyttää hetki jos toinenkin. Kykymme muokata ympäristömme olosuhteita ja muiden eliöiden geenejä asettaa ihmiskunnan vastuuseen myös muiden eliöiden DNA:sta”, perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri, dosentti Kirmo Wartiovaara pohtii.
Kolme keskeistä kysymystä
Tietokirja Ihmiskunnan DNA – Elämän koodin kirjoitus rakentuu kolmen kysymyksen ympärille. Lääketieteellinen kysymys kuuluu, mitä DNA:ssa lukee. Ihmisen jokaisen solun sisällä on keittokirjasarja, joka sisältää noin 20 000 eri reseptiä moneen niteeseen eli kromosomiin pakattuna. Olemme jo varsin taitavia lukemaan tuota keittokirjasarjaa, jossa geeni on kuin resepti ja DNA reseptin kirjaimet. Ihmiskunnan historia, eliölajit ja niiden erot, kaljuuntuminen, perinnölliset sairaudet – kaikkien jäljille johdattaa DNA.
Bioteknologian näkökulmasta kysymys kuuluu, kuinka DNA:ta muutetaan ja on muutettu jo vuosikymmenten ajan, ja mitkä ovat parhaat uudet tekniikat ja osaamisalueet. Esimerkiksi geenisakset eli CRISPR-tekniikka julkaistiin vuonna 2012 ja se sai Nobelin palkinnon jo kahdeksan vuoden päästä, mutta tekninen kehitys vain kiihtyy.
”Tilanne on sama kuin joku olisi keksinyt vesivärit ja olisimme valkoisen taulun äärellä keksimässä, mitä kaikkea niillä voisi maalata. DNA-informaation lukemisen ja ymmärryksen kehittyminen kyvyksi muokata geenejä halutulla tavalla on mahdollisuuksiltaan ja potentiaalisilta vaikutuksiltaan tietokoneiden tai atomienergian keksimisen veroinen asia”, Wartiovaara vertaa.
Kolmas ja vaikein kysymyspatteri on yhteiskunnallinen: Minkälaisia vaikutuksia elämän koodin lukemisella ja muuttamisella voi olla? Mitä saa tehdä? Kuka päättää? Kuinka osaamme käyttää oikein tietämystämme ja tekniikkaa? Mitkä muutokset ovat hyviä ihmiselle, muille eliöille ja maapallolle?
Bioteknologisen vallankumouksen kynnyksellä
Ihmiskunnan DNA – Elämän koodin kirjoitus kertoo bioteknologian keksinnöistä, mutta kirjassa on myös tarinoita potilastapauksista, Nobel-palkinnoista ja keksintöjen vaikutuksesta eri ihmiselämän osa-alueisiin. DNA-teknologian edistykseen liittyy valtavien mahdollisuuksien lisäksi huolia.
Teknologia on edistynyt paljon nopeammin kuin sääntely ja sopimukset. Esimerkiksi osa geenimuokkauksen sovelluksista koetaan eettisesti ongelmallisiksi. Tekniikoiden kehittäjien, niitä käyttävien tahojen ja yhteiskunnallisten toimijoiden on syytä ottaa huolenaiheet huomioon monilla tasoilla.
Miksi juuri nyt ajankohtaista kirjoittaa DNA:sta – ja ymmärtää ja tietää siitä? Wartiovaaran mukaan siksi, että olemme bioteknologisen vallankumouksen kynnyksellä, ja DNA-osaamista tarvitaan paljon biologian ulkopuolella. Se linkittyy lukuisiin elämämme osa-alueisiin, vaikkapa terveyteen, elintarviketuotantoon ja lainsäädäntöön. Tiedämme vasta vähän sen mahdollisuuksista, esimerkiksi siitä, mikä rooli sillä voi olla ihmiskunnan kohtalonkysymysten, kuten ilmastonmuutoksen tai lajikadon ratkomisessa.
”Olen ilman muuta optimisti, ihmiskunta voi saada vaikka mitä hienoa aikaan, mutta meidän on pidettävä huolta siitä, että edistys tapahtuu eettisesti ja oikein. On eri asia lukea DNA:ta kuin ymmärtää. Ongelmia syntyy helposti, mikäli tulkitsemme jonkin viattoman DNA-muutoksen vaaralliseksi tai päinvastoin ja toimimme tämän väärän tulkinnan mukaan”, Wartiovaara muistuttaa.