Duodecim-lehti nro 9 on julkaistu – juhlavuoden juhlasarja alkaa!

Kaksitoista lääketieteen opiskelijaa perusti Lääkäriseura Duodecimin vuonna 1881 tarkoituksenaan suomalaistaa lääketieteen sanasto ja sen korkein opetus. Nyt Duodecim on toiminut jo 140 vuoden ajan suomalaisen lääketieteen edistäjänä, terveydenhuollon kehittäjänä ja lääkäreiden ammatillisen osaamisen ja kollegiaalisuuden tukena.

Juhlavuoden aikana esittelemme Duodecim-lehdessä 12 lääkäriä, jotka omalla sarallaan vievät Duodecimin tarinaa eteenpäin. Ensimmäinen heistä on lastentautien sekä anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Heli Salmi, joka on Duodecimin valtuuskunnassa ensimmäistä kauttaan. Heli lukee etenkin perinteistä, painettua Duodecim-lehteä, ja on tehnyt näin kandiajoista lähtien.

Erityisesti opiskelijoille toimitus suosittelee radiologisen kuvantamisen perusteista kertovaa Näin tutkin -artikkelia. Käytännönläheistä tietoa on tarjolla myös toistuvia nielurisatulehduksia koskevasta Näin hoidan -artikkelista sekä katsauksesta, joka valottaa sitä, miten itsemurhariskiä voidaan arvioida.

Planetaarisesta ruokavaliosta iPS-soluihin

Pääkirjoituksia on tällä kertaa kaksi kappaletta. Ensimmäisessä iloitaan diabetesta sairastavien ylikuolleisuuden vähenemisestä ja toisessa kerrotaan, kuinka planetaarinen ruokavalio edistää maapallon ja ihmisten hyvinvointia.

Yhdessä katsauksista pohditaan, nostaako krooninen tulehdus verenpainetta. Toisessa katsauksessa käsitellään tulehduksellisia reumasairauksia sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijänä.

Harvinaisempia lääketieteellisiä ongelmia on kuvattu katsauksissa, joissa käsitellään usein sattumalöydöksenä havaittua aivokavernoomaa sekä perinnöllistä retinoblastoomaa ja Li-Fraumenin oireyhtymää.

Indusoidut pluripotentit kantasolut, eli iPS-solut, ovat tavallisista somaattisista soluista tuotettuja kantasoluja, joilla on kyky erilaistua kaikiksi yksilön solutyypeiksi. Katsausartikkelissa kerrotaan, kuinka iPS-soluja käytetään tutkimuksessa monipuolisesti, sekä tautimallinnuksessa että uusien lääkkeiden ja hoitomuotojen kehittämisessä.

COVID-19-infektio ja endokriiniset sairaudet

Katsausartikkelissa käsitellään COVID-19:n ja endokriinisten sairauksien yhteyksiä. Etenkin diabetes, lihavuus ja APECED-oireyhtymä altistavat vaikealle COVID-19:lle. Hyperglykemia on haitallista myös ilman edeltävää diabetesdiagnoosia, ja sen hyvä hoito parantaa ennustetta. Diabetesta sairastavien, glukokortikoidihoitoa saavien ja ylipainoisten potilaiden osalta on erityisen tärkeää huolehtia laskimotukosten ehkäisystä.

Lisää COVID-19-aiheisia artikkeleita löydät Aikakauskirjan karttuvasta ja kaikille avoimesta kokoelmasta. COVID-19-kokoelman artikkelit julkaistaan mahdollisimman nopeasti verkossa ja myöhemmin paperilehdessä.

Lue Duodecim-lehti nro 9 »