Kirjoja, kursseja ja koulutusta

Olen aina ollut kova lukemaan. Lapsuuden muistoissa joku huutelee minua mukaan tekemään jotain, johon vastaan: ”…ihan kohta luen vaan tän sivun…” Kirjoista muistaa paljon, tai sitten ei mitään, ei edes sitä, että tietty kirja on jo omassa hyllyssä. Mutta kirjoista ehdottomasti oppii, jos ei muuta niin kieltä, englantia, ruotsia, saksaa ja tietysti omaa kieltä. Hyvä teksti on nautinto. Yliopisto-opiskelu on perinteisesti perustunut kirjoihin ja läsnäopetukseen. Läsnäopettaja puhuu viisaita isolle tai pienemmälle ryhmälle, didaktisesti tai interaktiivisemmin. Kertausta on pidetty oppimisen äitinä.

Viime vuosina perinteinen luento-opetus on moneen kertaan julistettu kuolleeksi, ja tuotu esiin monenlaisia opetuksen interaktiivisuutta lisääviä menetelmiä. Ennalta virittäytymisen tärkeyttä korostetaan myös, käänteinen oppiminen on kova sana. Siinä opiskelijoille annetaan video- tai muuta ennakkomateriaalia tutustuttavaksi. Läsnäopetuksessa keskitytään ongelmakohtiin, kysymyksiin ja pohdintoihin yhdessä, tai kinkkisten tapausten ratkomiseen

Ammatillisen jatkokoulutuksen ja täydennyskoulutuksen puolella on tiukasti laskettu (talon ulkopuolisia) koulutuspäiviä, Lääkäriliiton suositus (2017) on kymmenen vuodessa. Sähköisillä alustoilla järjestettävästä ammatillisen jatkokoulutuksen teoriaopetuksesta on vihdoin annettu suositus joulukuussa 2020: ”Virtuaalisista koulutustilaisuuksista ja kongresseista voidaan myöntää sama määrä tunteja kuin perinteisistä. Päätöstä tehdessään koulutuksesta vastaava taho tai henkilö arvioi, täyttyvätkö EACCME:n aikuisoppimista määrittelevät kriteerit.” Myös nauhoitukset hyväksytään, ja yksi päivä tuottaa kuusi tuntia.

Suositus heijastaa sitä viimeisen vuoden aikana tehtyä digikolmiloikkaa, jota kaikki opettajat ja opiskelevat ovat päässeet, onnistuneet tai joutuneet tekemään. Samalla läsnäopetus on lopetettu lähes kokonaan. Digimuodossa opetusta saa didaktisena (ns. puhuvat päät), suorana tai tallennuksina. Menetelmät mahdollistavat myös pienemmissä ryhmissä keskustelun, naamalla tai pelkällä äänellä, testeillä tai tentillä. Tarjolla on jos jonkinlaista videota, podcastia, webinaaria, verkkokurssia, kysymyksillä ripoteltuja kirjoja, e-kirjoja luettavana tai kuunneltuna…

Otsikon kolmeen k:hon liittyviä kysymyksiä on paljon. On yhä vaikeampi ja tarpeettomampaa määritellä, mikä on kirja, mikä kurssi ja mikä on koulutus. Miten ne eroavat toisistaan? Eroavatko ne, vai täydentävätkö? Millä nimellä tätä kaikkea digimuodossa pitäisi kutsua – e-opetus? Vai e-opiskelu? Missä muodossa lääkiksen perustutkinto-opetus ja erikoistumiskoulutus tuotetaan, kuinka etänä, kuinka läsnänä, ja miten kaikki arvioidaan opintopisteinä? Saati kun päästään Star Trekin holokannen tapaisen virtuaalimaailman vauhtiin, jossa joka potilaasta nopeasti luodaan tutkimusta ja opetusta varten digikaksonen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.