Yhdessä yhteisen hyvän eteen – mietteitä puheenjohtajakauden päättyessä

Allekirjoittaneen taipale Lääkäriseura Duodecimin puheenjohtajana on päättymässä.  On aika siirtää viestikapula – haikeana, helpottuneena mutta ennen kaikkea kiitollisena tästä mahdollisuudesta olla osallisena seuran monipuolisen toiminnan keskiössä. Erilaista tekemistä on ollut paljon, mutta Duodecimin vahva positiivisen yhteisöllisyyden henki ja perinne sekä yleinen ilmapiiri ovat taanneet yhdessä kulkemisen ja tekemisen ilon, riemun ja tyydytyksen tunteen aikaansaannoksista – näin on ollut ja näin on hyvä oleva jatkossakin.  Oma D-polkuni kulki paikallisen lääkäriyhdistyksen, valtuuskunnan ja alueellisten lääkäripäivien (PSLY ja Itä-Suomen Lääketiedetapahtuma) sekä Käypä Hoito -ryhmien kautta seuran hallitukseen varapuheenjohtajaksi ja sittemmin puheenjohtajaksi.

Lääkäriseura Duodecim on Suomen suurin tieteellinen yhdistys, jonka juuret ovat tukevalla pohjalla. Vaikka toimintamme on muuttunut paljonkin, seuran toimintaperiaatteet eivät niinkään ole muuttuneet, kohta 140-vuotisen, historian aikana. Keskeistä toimintaa on ollut tukea lääkärien ammatillista kehittymistä, terveydenhoidon kehittämistä ja lääketieteestä tiedottamista. Vuosi sitten emme aavistaneet, että tämä  ”pirulainen” dominoisi tätä vuotta.  Kulunut vuosi jää aikakirjoihin seuran historiassa. Covid-19-pandemia on kuitenkin nostanut tutkimukseen pohjautuvan lääketieteen aseman keskiöön toivon lähteenä ja tulevaisuuden pelastajana. Samalla on korostunut yhteistoiminnan merkitys. Vielä kuluvan vuoden toukokuussa mm. Antonio Fauci arveli, että koronavirusrokote voidaan saada jo neljän vuoden kuluessa käyttöön.  Mutta tänä jouluna rokotteet ovat tosiasia. Uskomattoman kehityksen taustalla on ollut eri toimijoiden yhteistyö – yhteinen visio ja tavoite.

Mitä Duodecim merkitsee – minulle, sinulle, meille kaikille

Duodecimissa tehdään asioita yhdessä yhteisen hyvän eteen – kukin kasvaa ja kehittyy yhteisöissä. Näissä jokainen on omalta osaltaan rakentamassa yhteisöllisyyttä. Kollegiaalinen yhteisöllisyys on kulttuuria, jossa toisia kunnioittaen ja arvostaen neuvotellaan, jaetaan ja luodaan yhteisiä kokemuksia, julkaisuja, tilaisuuksia ja elämyksiä. Duodecimin moniulotteisen toiminnan hahmottaminen ei ole ihan helppoa.  Monille hallituksen uusille jäsenillekin Seuran toiminnan mittavuus on ihmetyksen ja hämmästyksen aihe. Kun mukaan lasketaan seuran omistaman Kustannus Oy Duodecimin toiminta, kyse on meidän kaikkien kannalta aivan keskeisistä ja ainutlaatuisista asioista.

Kaikille tuttu on lippulaivamme eli Aikakauskirja Duodecim, joka juuri täytti 135 vuotta ja arkkiatrimme sanoin: tämä on tarina, jolla ei ole vertoa. Mutta mitäpä olisi arkemme ilman Terveysporttia ja sen kaikkia ulottuvuuksia? Ei ainakaan juhlaa, mutta ei Terveysporttikaan mikään itsestään selvyys ole – itse asiassa kansainvälisesti ajatellen ainutlaatuinen portaali, joka kattaa kansallisen terveydenhuollon toimijat.  Sen synnyn on mahdollistanut ennakkoluulottomuus, yhdessä osaaminen ja innovatiivisuus. Käypä Hoito -suositukset ovat nousseet valtakunnallisiksi hoitosuositukseksi ja näihin kohdistuu paljon odotuksia ja kritiikkiäkin. Duodecimin mittava koulutustoiminta sopeutui nopeasti virtuaalimaailmaan – edelläkävijänä Etä-Suomen (ent. Itä-Suomen) Lääketiedetapahtuma ja muut perässä. Olosuhteiden muuttuessa toimintatapoja muutetaan – periaatteista tinkimättä.

Oikein hyvää ja turvallista joulua ja valoisaa uutta vuotta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *