Tiedottajapalkinto Asko Järviselle koronakevään selkeästä viestinnästä

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on myöntänyt Tiedottajapalkinnon ylilääkäri Asko Järviselle helposti ymmärrettävästä COVID-19-pandemiaa käsittelevästä viestinnästä. Koronakevään aikana Järvinen vastasi julkisuudessa lukemattomiin koronavirusta käsitteleviin kysymyksiin rauhallisesti ja luottamusta herättävästi.

Tiedottajapalkinto jaettiin Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin 139. vuosipäivän symposiumissa 20.11.2020

Ylilääkäri Asko Järvinen on ollut tuttu näky mediassa koronavirusta käsittelevien aiheiden yhteydessä. Kevään 2020 pandemiatilanteessa Järvinen kommentoi julkisuudessa johdonmukaisesti, selkeästi ja ymmärrettävästi asiasta, joka oli kaikille uusi ja josta liikkui ristiriitaista informaatiota.

Koronavirus muutti infektiosairauksien klinikan ylilääkärinä kymmenen vuotta toimineen Järvisen työnkuvan täysin ja vaati henkilökohtaisia uhrauksia ja kokonaisvaltaista heittäytymistä tilanteeseen.

– Tammikuun lopulla oli selvää, että kevät tulisi olemaan erilainen ja sen täyttäisi koronan ympärillä tehtävä työ. Hiihtolomaviikosta työnkuva muuttui täysin ja tein itse ensin etulinjassa koronatyötä kellon ympäri viikon jokaisena päivänä.  Muut työt ovat jääneet taustalle ja aika on mennyt koronaepidemian hoitamiseen. Perheelle tai sosiaaliselle elämälle ei ole juuri jäänyt aikaa. Ystäville olen sanonut, että näkevät minua nyt enemmän, Järvinen kertoo.

On tärkeää kertoa, mihin tietoon vastaus perustuu

Järvinen on kokenut luennoitsija ja esiintynyt julkisuudessa aiemminkin. Jos esiintymistilanteisiin onkin joskus saattanut liittyä jännittämistä, on kaikki sellainen karissut pois koronapandemian aikana.

– Olen aiemmin viestinyt medialle erilaisista uhkaavista asioista, kuten SARS-epidemiasta, pulverikirjeistä, vuosittaisesta influenssasta ja antibioottiresistenssistä. Nämä kokemukset ovat varmasti valmistaneet minua myös tähän viestintätehtävään, Järvinen kertoo.

Julkisissa esiintymisissään Järvinen on pyrkinyt miettimään, mikä on se tavallisen ihmisen kannalta tärkeä viesti, joka tulisi saada perille. Hän on myös tietoisesti pyrkinyt välttämään ammattitermejä.

– Itse tiedostan vastanneeni usein, ettemme tiedä vastausta, mutta olen kertonut ajatukseni ja sen, minkä tiedon pohjalta katsomukseni esitän, hän jatkaa.

Järvinen on yllättynyt ja iloinen saamastaan Tiedottajapalkinnosta.

– Koen sen samalla tunnustuksena myös infektioalan osaajille koronaepidemian tiedotuksen hoitamisesta, sillä ei yksi mies kaikkea hoida. 

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin jakaman Tiedottajapalkinnon tarkoituksena on korostaa suurelle yleisölle suunnatun tiedottamisen ja lääketieteen asiallisen popularisoinnin merkitystä. Palkinto myönnetään henkilölle, ryhmälle tai yhteisölle, joka on ansiokkaasti toiminut näiden päämäärien hyväksi ja edistänyt lääketieteen ja lääkärin ammattitaidon arvostusta suuren yleisön silmissä. Vakiintuneen käytännön mukaan palkinto on luovutettu vuorotellen lääketieteen ammattilaiselle tai yhteisölle ja viestinnän/journalismin ammattilaiselle tai yhteisölle. Vuonna 2020 palkinnon saajaksi haettiin lääketieteen ammattilaista tai yhteisöä.