Jos nyt aloittelisin erikoistumista

Omasta tärkeimmästä, kliinisestä erikoistumisestani on jo vuosia. Opiskeluaikana olin tunnistanut kiinnostamattomia aloja ja ajattelin vältellä lastentauteja, etten päätyisi siipan kanssa samaan. Mutta sitten lastenklinikalla oli akuutti tarve ja avautui sijaisuus. Ajattelin, että hyvät reunathan siitä saisi anestesialle.

Lastentaudit oli sattuman ja valinnan yhteisvaikutusta, pelkäksi ajopuuksi en itseäni tunnista. Sittemmin valmistuin vielä lastenallergologian ja terveydenhuollon erikoislääkäriksi.

Jos nyt miettisin erikoisalaa, katsoisin ensin Lääkäriliiton tilastoja: millä aloilla on tulossa pahin pula lääkäreistä? Mitkä olisivat mahdollisia, vaikkeivat ehkä ensivalintani? Kokeilisin Erikoisalani -palvelua. Kuten koko palvelujärjestelmänkin kannalta, ehkä keskeisin kysymys on päivystys: olenko päivystäjä? Toinen tärkeä on sektori: perustaso, erikoistaso, yksityissektori, vai jotain ihan muuta?

Hankkiutuisin kokeilemaan alaa ja aloja käytännössä. Nämä työrupeamat kannattaa pitää vähintään kuukauden mittaisina. Kaikista työkokemuksista kannattaa pyytää työtodistus, josta käy ilmi työn sisältö. Tämä on tärkeää, koska kaikkea lääkäriksi valmistumisen jälkeistä työkokemusta voi soveltuvilta osiltaan hyödyntää erikoistumisessa.

Ensin terveyskeskukseen

Ensimmäiseksi hankkisin riittävän ja monipuolisen kokemuksen terveyskeskustyöstä.

Terveyskeskustyötä kannattaa tehdä yhdeksän kuukautta. Yleislääketieteen oppiala on tehnyt hartiavoimin – yhtenä ensimmäisistä erikoisaloista – töitä saadakseen lähiohjauksen ja ohjaajakoulutukset kuntoon. Oman osaamisen karttumista kannattaa ja voi seurata ja dokumentoida oppimispäiväkirjana. Jokaikisestä koulutuksesta, toimipaikkakoulutuksista ja verkkokurssista pitää ottaa todistus. Hyvä olisi myös pohtia ja kirjata päivittyvään päiväkirjaansa edes pari kolme oppimaansa asiaa.

Sopivaa työkokemusta on kannattaa hankkia siksikin, että opinto-oikeuden saamisen jälkeen tapahtuu ns. AHOTointi. Harva näyttää tietävän, että kirjainyhdistelmä tarkoittaa aiemmin suoritettujen opintojen (työkokemuksen ja teoriakoulutusten) hyväksilukemista.

Vaikka itse opinto-oikeusvalintaprosessissa kelpaava työkokemus on varsin rajallinen, asia käsitellään uudelleen 10 vuoden opinto-oikeuspäätöksen jälkeen. Opinto-oikeusvalintaprosessi koskee vain opinto-oikeutta yliopistolle, mutta työkokemusta kannattaa kerryttää huomioiden tulevan erikoisalan vaatimukset jo ennen opinto-oikeuden saamista. Pohdittavia asioita ovat: palvelujärjestelmän halukkuus ja mahdollisuudet päästää ei-opinto-oikeudellisia koulutuksiin, järjestää riittävä lähiohjaus, sekä kuuluminen toimintayksiköiden ja yliopistojen välisten koulutussopimusten piiriin.

Entä tutkimus?

Tutkimuksen tekeminen kiinnostaa harvoja, mikä on valitettavaa terveydenhuollon tulevaisuutta ajatellen mutta realistista heikentynyttä rahoitusta ajatellen. Uusi opinto-oikeusvalintaprosessi haastaa jokaisen miettimään, pitäisikö hankkiutua ainakin aloittamaan tutkimusta muutaman lisäpisteen toivossa.

Kun pääsee opintopolkuarvion perusteella haastatteluun, on tiedossa kymmenen haastattelukysymystä, joista kaksi on erikoisalaspesifejä. Näiden luonnoksia on julkaistu raporteissa, mutta niitä on vaikea löytää. Haastattelussa kertaalleen käyneellä on seuraavaa kertaa varten hyvä pohja.  Niin, motivaatiokirjeen kirjoittaminen on pakollista, mutta valintaprosessissa sitä ei pisteytetä.

Erikoistuminen: työtä ja työssä oppimista

Koulutuksen aikaiseen ”palveluun” on kulunut tietty aika, viisi tai kuusi vuotta. ”Palvelulla” tarkoitetaan tässä työtä ja työssä oppimista. Jatkossa pyritään osaamisperustaisuuteen. Se edellyttää erikoisaloilta ns. EPOjen määrittämistä sekä lähiohjausosaamisen ja siihen kiinteästi liittyvän formatiivisen eli kehittävän arvioinnin osaamisen koulutusta läpi koko palvelujärjestelmän. Toistaiseksi tähän kaikkeen aiotut tai edes tarvittavat lisäeurot ovat määrittämättä. On selvää, että kouluttajalääkäreitä on kasvatettava merkittävästi nykyistä suurempi joukko ja heille taattava edellytykset tehdä työtänsä. Riittääkö tähän päivä viikossa? Kustannuksena se vastaa noin 20 prosenttia peruspalkasta ja työajasta. Montaako erikoistujaa yksi erikoislääkäri voi ohjata?

Lopuksi

Jos olisin nyt aloittamassa erikoistumista, aloittaisin tutkimustyön viimeistään heti lääketieteen lisensiaatin tutkinnon jälkeen. Olisin myös suunnitelmallisempi ainakin oman osaamiseni kirjaamisessa sekä hankkiessani työkokemusta.  Tutkailisin muitakin mahdollisia aloja, sillä lastentaudit ei alun perin ollut oma ”passion”. Olisin hyvinkin voinut alkaa pitää monesta muustakin alasta – mutta en ehkä yhtä paljon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *