Kotisairaala – ensimmäinen suomenkielinen oppikirja kotisairaalan eri osa-alueilta

Käytännönläheinen uutuuskirja käsittelee kotisairaalassa tehtävää työtä ja kuvaa erilaisia kotisairaalan malleja.  Teos haastaa myös tulevaisuuden kotisairaalahoidon suunnittelijoita, esimerkiksi akuutin kotiin annettavan hoidon alueella.

”Kotisairaalassa hoidetaan periaatteessa lähes kaikkea aikaisemmin sairaalaan ottamista vaatinutta, myös erikoissairaanhoidon osaamista vaativia potilaita. Kotiin vietävän terveydenhuollon käsitteet ovat olleet kuitenkin melko epäselviä”, toteaa kirjan päätoimittaja Reino Pöyhiä. Juuri ilmestynyt uutuuskirja Kotisairaala vastaa mm. tähän tarpeeseen.

Hoitohenkilökunnan osuus on aivan keskeistä myös kotisairaalan toiminnassa. Pöyhiän mielestä on oleellisen tärkeää, että Kotisairaala-kirjan kirjoittajat ovat kokeneita alan ammattilaisia, joilla on käytännön tuntuma kotisairaalatyöhön.

Kotisairaala on hyödyllinen käsikirja kotisairaaloissa työskenteleville, toimintaa suunnitteleville ja muuten aiheesta kiinnostuneille.

Uutuuskirja verkkokaupassa »