Vanhuksen lääkehaitat hallintaan

”Monilääkittyjen vanhusten joutuessa päivystykseen, on ajan tasalla olevan lääkelistan puuttuminen yleinen ongelma. Tämä vaikeuttaa ja hidastaa niin hoitoa kuin lääkehaittojen selvittämistä”, toteaa kliinisen farmakologian konsultoiva erikoislääkäri Outi Lapatto-Reiniluoto HUSista.

”Esimerkiksi verenpaineen heittely on tyypillinen ongelma, jonka taustalta voi löytyä potilaalla reseptillä olevien lääkkeiden epätasainen käyttö. Potilaalla voi olla käytössään jopa 3-4 kipulääkettä samanaikaisesti, eikä kenelläkään ole käsitystä siitä, auttavatko ne ja millä annoksella. Myös liiallinen nitrosuihkeiden käyttö paljastuu usein vanhuksen verenpaineen heittelyn syyksi”, Lapatto-Reiniluoto kuvailee.

Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa vuonna 2016 todettiin, että 34,5 % yli 65-vuotiaiden päivystykseen joutumisista johtui lääkkeiden haittavaikutuksista. Samansuuntaisia tuloksia on saatu muissakin maissa, myös Suomessa. Sopimattomien lääkkeiden käyttö onkin melko yleistä ja siitä seuraa lääkkeiden aiheuttamia haittatapahtumia, sairaalaan joutumisia, turhia kustannuksia ja jopa kuolemia.

”Vanhuspotilaan lääkitys tulisi aina vastaanotolla huolellisesti tarkistaa, vaikka valitettavasti käytännössä se ei läheskään aina ole mahdollista. Hälytyskellojen pitäisi soida kuitenkin ainakin silloin, kun potilaalla on käytössä useita samantyyppisiä valmisteita, kuten vaikkapa psyykenlääkkeitä.”

”Työkaluja lääkityksen arviointiin löytyy niin potilasjärjestelmiin integroituina kuin Terveysportista. Duodecim lääketietokannassa julkaistu uusi Vanhus ja lääke -sovellus toimii luotettavana apuna juuri monisairaiden ja -lääkittyjen vanhusten tilannetta selviteltäessä. Sen avulla saa nopeasti tarkistettua itselle vieraamman lääkkeen mahdolliset vanhukselle aiheuttamat ongelmat. Sovellus auttaa huomioimaan haitat, mutta ei anna ehdottomia kieltoja – lopullisen tilannekohtaisen arvion tekee aina lääkäri.”

”Sovellusta kannattaa hyödyntää aina myös vanhuspotilaiden vuosikontrolleissa. Tällöin on hyvä tarkistaa potilaan vointi ja arvioida muun muassa munuaisten vajaatoiminnan aste ja sen vaikutus potilaan lääkeannoksiin. Vanhuksen lääkehoitoja arvioidessa ikä ei ole ratkaiseva tekijä, vaan juuri esimerkiksi munuaisten kunto”, Outi Lapatto-Reiniluoto muistuttaa. ”Turhia lääkehoitoja tulee karsia, mutta hyödyllisiä lääkkeitä ei pidä välttää!”

Duodecim lääketietokantaan on lisätty uusi osio Vanhus ja lääke. Sen avulla lääkäri voi nopeasti tarkistaa uutta lääkettä määrätessä, lisääkö lääke haittakuormaa vanhukselle tai onko joku jo käytössä oleva lääke mahdollisten haittojen osalta erityisen hankala. Lue lisää Terveysportin uutisesta

Teksti on julkaistu aiemmin Kustannus Oy Duodecimin kevään 2018 katalogissa.