Aktiivinen elämäntapa virkistää ikääntyvän muistia

Ikääntyessä työmuisti heikkenee ja hoksaaminen hidastuu. Hälyttävät merkit herättävät helposti huolta muistisairaudesta. Onneksi muistia voi virkistää eli buustata. Tarjolla on valtava määrä keinoja muistin buustaukseen, mutta voiko niihin luottaa?

Muistin toistuvaa pätkimistä esiintyy harvoin ennen eläkeikää, mutta sen jälkeen ongelma yleistyy. Tietomuisti ei heikkene yhtä nopeasti kuin tapahtumamuisti, mutta hoksaamisen nopeus hidastuu selvästi iän mukana. Ikääntyvän tilapäiset muistin pätkimiset ovat kuitenkin onneksi paljon vaarattomampia kuin muistisairaus.

– Tilapäisestä muistamattomuudesta ei tarvitse huolestua. Vasta jos monet entiset taidot näyttävät heikentyvän tai jos lähimmäiset huomaavat, että jotain on pielessä, pitää muutokseen suhtautua vakavasti, kertoo LKT, neurologian dosentti, kirjailija Markku T. Hyyppä. Hän on kirjoittanut juuri julkaistun Ikääntyvän muistikirjan, joka tarjoaa tietoa ja apua muististaan huolestuneille ja muille aiheesta kiinnostuneille.

Muistin buustaukseen on olemassa tutkitusti vaikuttavia menetelmiä. Ikääntyvän muistikirja kertoo, mitä tieteellisen tutkimuksen perusteella tiedetään, ja ei tiedetä, ikääntyvän muistin ja hoksaamisen buustauksesta.

– Muistin parantaminen laitteiden ja tietokoneohjelmien avulla on luonut miljardien markkinat, huomauttaa Hyyppä. Tieteellinen näyttö menetelmien vaikutuksista on teknologisessa huumassa usein unohdettu.

Ikääntyvän muistikirjassa esitellään muistin buustaukseen tarjottuja lääkkeitä, laitteita ja tietokoneohjelmia sekä niihin liittyvä tämänhetkinen tutkimustieto. Kirjassa kuvataan myös liikunnan, ravinnon, musiikin ja kulttuuriharrastusten merkitys muistin virkistämisessä.

Terveelliset elintavat, aktiivinen elämäntapa, hyvät ihmissuhteet ja monet muut arkipäiväiset asiat ja ratkaisut ovat Hyypän mukaan toimivia ja tieteellisesti vaikuttaviksi todettuja tapoja muistin kohentamiseksi.

– Opettele uusia asioita, syö terveellisesti, kuntoile ja liiku, nuku hyvin ja vältä stressiä, Hyyppä listaa.

Elintapojen lisäksi kulttuurin harrastaminen kannattaa. Sen on tutkimusten perusteella todettu edistävän hyvinvointia, terveyttä ja kognitiivisten taitojen säilymistä.

– Sosiaalinen osallistuminen, kulttuuririennot, myönteiset tunteet, kaunokirjallisuuden lukeminen ja kaikenlainen yhdessä toimiminen säilyttävät ja jopa kohentavat kognitiivisia kykyjä ja parantavat muistisuorituksia, Hyyppä painottaa lopuksi.

Tutustu kirjaan Kustannus Oy Duodecimin verkkokaupassa.