Kuolinapu jakaa lääkärien mielipiteitä

Suomen Lääkäriliitto
Tiedote 6.10.2016

Lääkäriliiton, Duodecimin ja Hyvä kuolema -yhteisvastuuhankkeen toteuttamaan Lääkäri ja kuolinapu -kyselyyn vastanneista lääkäreistä 40 % kertoi joskus lievittäneensä potilaan kärsimystä tietoisena, että se saattaa lyhentää potilaan elämää. Heistä 87 % koki toimineensa aina oikein. Kyselyn tulokset julkistettiin Lääketieteen etiikan päivän ”Hyvä kuolema” -seminaarissa Säätytalolla tänään 6.10.2016.

Kyselyssä kartoitettiin lääkärien kokemuksia ja mielipiteitä lääkärin antamasta hoidosta juuri ennen kuolemaa eli kuolinavusta. Kuolinavulla viitattiin tilanteisiin, joissa lääkäri lievittää potilaan kärsimystä lähellä kuolemaa tietoisena siitä, että se voi lyhentää potilaan elämää. Kuolinapua voi olla hoitotoimenpiteen tekeminen tai hoidosta pidättäytyminen tai potilaan neuvominen ja välineen antaminen elämän päättämistä varten.

Kyselyssä tiedusteltiin myös lääkärien mielipiteitä kuolinavun juridisista seurauksista. Noin 9 % vastanneista oli sitä mieltä, että lääkäri tulee aina asettaa juridiseen vastuuseen, jos hän tekee kärsimyksen lievittämiseksi toimenpiteen, joka lyhentää potilaan elämää. Kolmannes (31 %) vastaajista oli sitä mieltä, että lääkäriä tulisi rangaista, jos hän avustaa potilasta päättämään elämänsä. Yhtä moni olisi itse valmis avustamaan vaikeista oireista kärsivää potilasta päättämään itse elämänsä, jos lainsäädäntö sen sallisi.

Lääkäri ja kuolinapu -kyselyyn vastasi 3 100 työikäistä lääkäriä. Yli 10 vuoden kokemus kuolevien tai vaikeista oireista kärsivien potilaiden hoidosta oli 36 %:lla vastanneista. Vain 9 %:lla ei ollut lainkaan kokemusta kuolevien hoidosta. Useampi kuin joka toinen vastaaja (55 %) ilmoitti kohtaavansa kuolevia tai vaikeista oireista kärsiviä potilaita työssään tällä hetkellä. Vastaajat ovat läpileikkaus koko lääkärikunnasta, mutta tulokset ovat suuntaa-antavia.

Kuolinavulle ei ole vakiintunutta, yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Jatkossa määritelmää olisikin syytä tarkentaa.

Lääkäriliitto ja Duodecim haluavat kannustaa jäseniään osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, joka on käynnistynyt kuolevien potilaiden hoidon parantamiseksi. Lääkärijärjestöjen yhdessä Hyvä kuolema -yhteisvastuuhankkeen kanssa toteuttamassa seminaarissa käsiteltiin vakavasti sairaiden potilaiden hoitoon liittyviä eettisiä kysymyksiä. ”Hyvä kuolema” -seminaari taltioitiin, ja kooste esityksistä tulee Lääkäriliiton verkkosivuille osoitteeseen www.laakariliitto.fi/hyvakuolema maanantaina 10.10.2016 iltapäivällä.

Lisätietoja Lääkäriliiton verkkosivuilla ja 6.10. klo 15:n jälkeen:

Lääkäriliiton tutkimuspäällikkö Jukka Vänskä, puh. 050 331 7973
Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve, puh. 050 564 7345
Duodecimin pääsihteeri Matti Rautalahti, puh. 09 6188 5203