Lääketieteen opettajan Duodecim-palkinto Arja Helin-Salmivaaralle

Duodecim on myöntänyt Lääketieteen opettajan palkinnon LT, dosentti, koulutusylilääkäri Arja Helin-Salmivaaralle tunnustukseksi kollegojen arvostamasta työstä lääketieteen opetuksen kehittäjänä ja esimerkillisenä opettajana.

Arja Helin-Salmivaara on toiminut 1990-luvun puolivälistä lähtien erilaisissa lääkärien ammatillista kehittymistä tukevissa rooleissa: organisaattorina, valmentajana, kouluttajana, mentorina, ohjaajana tai asiantuntijana sekä myös lääketieteen opiskelijoiden perusopetuksessa vs. professorina.

Hän on vaikuttanut lääkärikoulutukseen merkittävissä asiantuntijatehtävissä mm. Suomen Lääkäriliiton koulutusvaliokunnan jäsenenä, Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin verkostovaliokunnan puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä. Helin-Salmivaara on osallistunut usean oppimateriaalina toimivan kirjan tekemiseen kuten Duodecimin ”Ohjauksessa osaamista, oivallusta ja onnistumisen iloa – opas yleislääketieteen erikoistumiseen”. Opas on erittäin aktiivisessa käytössä yleislääkäriohjaajien valmennuksissa, ja se on keskeinen lääketieteen oppimisen ja opettamisen käsikirja.

Palkinnon perusteluissa todetaan, että ” Arja on erittäin arvostettu ja pidetty kollega. Hän on rohkea visionääri, jonka unelmana on ollut nostaa perusterveydenhuollon lääkärien osaaminen ja arvostus sen ansaitsemalle tasolle. Arjan suurin ansio on se, että hän on kouluttanut yhden sukupolven kouluttajalääkäreitä sekä tuonut systemaattisen lääkärikoulutuksen terveyskeskuksiin.

Palkinnon luovutti Duodecimin koulutusvaliokunnan puheenjohtaja Mervi Väisänen-Tommiska 11.8.2016 Vaasassa Lääkärikouluttajien kesäkoulun iltajuhlassa.

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim perusti vuonna 2003 Lääketieteen opettajan Duodecim-palkinnon, jonka tarkoituksena on lääketieteen opetuksen arvostuksen lisääminen. Palkinto jaetaan joka kolmas vuosi lääkärien perus-, jatko- tai täydennyskoulutusta tai tutkijakoulutusta ansiokkaasti ja pitkäjänteisesti kehittäneelle henkilölle. Palkinnon suuruus on 10 000 euroa.

Lue lisää Duodecimin myöntämistä lääketieteen palkinnoista.