KUTSU 20.10.: Kuinka selvitä kotikonstein lapsen pulmatilanteista? Milloin on syytä hakea ulkopuolista apua?

Jokainen vanhempi joutuu joskus tilanteeseen, jolloin tuntee itsensä avuttomaksi lapsen tai nuoren kanssa. Teenkö jotakin väärin? Miten tästä selvitään? Jari Sinkkosen ja Laura Korhosen kirjoittamassa uutuuskirjassa Pulassa lapsen kanssa pureudutaan näihin kysymyksiin. Useimmat lapsen kasvattamiseen liittyvistä pulmista kuuluvat tavalliseen perhe-elämään. Silti ei ole olemassa yksiselitteisiä vastauksia siihen, miten niihin pitäisi suhtautua, koska lapset ovat erilaisia.

Pulassa lapsen kanssa -kirjaan on koottu yleisimpiä lasten ja nuorten henkiseen hyvinvointiin liittyviä arjen tilanteita, jotka aiheuttavat lasten vanhemmissa huolta ja herättävät kysymyksiä. Kirjan tarkoitus on auttaa lukijaa tunnistamaan erilaisia lapsen kasvuun liittyviä ilmiöitä ja antaa sanoja vaikeuksille.

Kirjoittajat Jari Sinkkonen ja Laura Korhonen käsittelevät monipuolisesti erilaisia yleisiä kasvatuspulmia, mutta myös lapsen kehityksen haasteita ja tavallisimpia lastenpsykiatrisia häiriöitä. Pulassa lapsen kanssa -kirja sopii vanhemmille ja isovanhemmille sekä sosiaali- ja terveydenhuollon, päivähoidon ja koulun ammattilaisille.

Sinkkonen ja Korhonen ottavat asiantuntijoina myös kantaa lapsiperheiden palvelujen järjestämiseen. Vaikka lasten ja nuorten hoitoon pääsy on vuosikymmenten kuluessa parantunut, arviolta vain noin puolet hoitoa tarvitsevista saa sitä.

Tervetuloa kuulemaan lisää Kustannus Oy Duodecimin järjestämään tiedotustilaisuuteen, jossa julkistetaan Jari Sinkkosen ja Laura Korhosen uutuuskirja Pulassa lapsen kanssa.

20.10.2015 klo 10

Kaivokatu 10 A, 7. krs., Helsinki

Ilmoittautumiset 15.10.2015 mennessä osoitteeseen viestinta@duodecim.fi

Arvostelukappalepyynnöt osoitteeseen kirjat@duodecim.fi

Tietoa tekijöistä

Jari Sinkkonen on lääketieteen tohtori, Turun yliopiston lastenpsykiatrian dosentti ja lasten- ja nuorisopsykoterapeutti. Hän työskentelee terapeuttina, työnohjaajana ja kouluttajana. Hän on kirjoittanut useita kirjoja lapsen kasvusta ja kehityksestä.

Laura Korhonen on Lääketieteen tohtori ja Uppsalan yliopiston neurobiologian dosentti. Hän työskentelee kliinikkona, lastenpsykiatrian kliinisenä opettaja ja tutkijana HUS:ssa ja Helsingin yliopistossa.

Lisätietoja:

LT, lastenpsykiatrian dosentti, lasten- ja nuorisopsykoterapeutti Jari Sinkkonen, p. 050 585 7051, jari.sinkkonen@gmail.com

LT, neurobiologian dosentti Laura Korhonen, p. 050 427 2370, laura.t.korhonen@helsinki.fi

viestintäpäällikkö Anna Kojo, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, p. 050 3266 773, anna.kojo@duodecim.fi

Pulassa lapsen kanssa
Jari Sinkkonen, Laura Korhonen
1. painos 2015, 312 sivua, nidottu
ISBN 978-951-656-500-5
Sähkökirja 978-951-655-167-1
Kustantajan suositushinta 32,00 eur

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim  on vuonna 1881 perustettu tieteellinen yhdistys, joka kehittää lääkärin ammattitaitoa ja käytännön työtä täydennyskoulutuksen, julkaisujen ja apurahojen avulla. Seuraan kuuluu yli 21 000 lääkäriä ja lääketieteen opiskelijaa sekä 100 jäsenyhdistystä.
Kustannus Oy Duodecim  julkaisee lääkäreille ja muille terveydenhuollon ammattilaisille suunnattuja oppi- ja käsikirjoja sekä tietokantoja päivittäisen työnteon tueksi. Tarjoamme myös luotettavaa ja ymmärrettävää tietoa terveydestä ja sairauksista suurelle yleisölle