Halusimmepa tai emme kuuluu jokaisen lääkärin työarkeen konflikteja eli ristiriitoja.
Ristiriitaisia pulmatilanteita syntyy kun erilaiset näkökannat törmäävät, kun henkilöiden välillä on jännitteitä tai valtaa käytetään väärin. Vastaavat tilanteet ovat tavattoman yleisiä, mutta eivät yleisyydestään huolimatta kuulu hyvin toimivaan työyhteisöön.
Lääkäri voi olla hyvin erilaisissa rooleissa osallisena konfliktissa: itse kiusaajana, kiusattavana, sivusta katsojana tai esimiehenä tilanteessa, jossa omien alaisten keskuudessa on konflikti.
Piileväkin hankaus aiheuttaa niin taloudellisia kuin sosiaalisia menetyksiä; väsymystä, kyynisyyttä, työmotivaation lasku, sairauspoissaoloja, yhteistyöongelmia.
Ristiriitojen käsittelemisen taito auttaa jokaista selviämään paremmin omasta työstänsä sekä kehittämään koko työyhteisön ilmapiiriä. Esimiehenä minulla on vastuu puuttua konfliktiin, työtoverina velvollisuus.
”Kannatti ehdottomasti osallistua! Oma näkemys laajeni, taitoja voi käyttää niin töissä, arjessa kuin yksityiselämässä. Löysin uuden näkökulman asiasta myös suhteessa omaan jaksamiseen työssä. ”
”Hyvää ja rohkaisevaa keskustelua kollegoiden kesken”
”Ihan loistava kurssi, joka antaa minulle varmuutta kommunikoinnissa hankalissakin tilanteissa.”
”Kurssi sopii ennaltaehkäisyksi ja helpottamaan jo olemassa olevien ristiriitatilanteiden hahmottamista, jäsentelyä ja työstämistä.”
”Koulutuksen jälkeen oli inspiroitunut, virkistynyt ja lämmin olo.”
8.12.2017 klo 9-17, Duodecim, Kalevankatu 11 A, Helsinki
on valmentaa osallistujaa hallitsemaan sekä tunnistamaan ristiriitatilanteita.
lääkärit
Ilmoittautuminen 24.11. mennessä. Osallistujia voidaan ottaa enintään 10.
350 euroa, sisältää opetuksen lisäksi materiaalin, kahvin ja lounaan.
Teatteripedagogi, puheviestinnän opettaja
Lääkäriarkeen on tullut vuosien saatossa yhä enemmän tehtäviä, jotka ovat muuta kuin perinteistä potilaiden hoitoa. Erilaiset esiintymistilanteet, neuvottelut ja esittelyt sekä kokousten ja tilaisuuksien johtaminen ovat tulleet jäädäkseen varsinaisen lääkärintyön rinnalle. Näiden taitojen kartuttamisen ja kehittämisen ohjaaminen on ollut jo seitsemän vuoden ajan suuri ammatillisen kiinnostuksen kohde. Hyvät vaikuttamisen ja kommunikoinnin taidot tekevät työstä vähemmän kuormittavaa lääkärille itselleen ja samalla taidoista hyötyvät kaikki, joihin pyrkii vaikuttamaan. Olen 43-vuotias kahden teinitytön äiti, joten kouluttaja itsekin pääsee päivittäin kokeilemaan omia oppejaan vaihtelevin tuloksin.
Hyväksytty: Hallinnollinen koulutus kaikille aloille (6)
Pidätämme oikeuden koulutuksen peruuttamiseen mm. vähäisen osanottajamäärän vuoksi sekä mahdollisiin aikataulu-, kouluttaja- ja paikkamuutoksiin.
Laura Teikko, laura.teikko(at)duodecim.fi