Mutkikas polku lääkärin takkiin

Joskus voi tuntua, että kaikilla ympärillä on gnosista, salaista tietoa siitä miten syväreihin pääsee kiinni. Todellisuudessa kaikki vain haparoivat eteenpäin. Toivottavasti oma kokemukseni saa inspiroida lukijoita hyppäämään mukaan syväriseikkailuun!

sokkelo
Kyllä aarre sokkelon keskeltä yleensä lopulta löytyy!
(kuvalähde)

Tähän mennessä olen tarinoinut hyvästä tutkimusryhmästä ja artikkelin kirjoittamisen ihanuudesta, mutta kuinkas tällaisen tieteentekijän Shangri-Lahan oikein pääsee? Valitettavasti minulla ei ole antaa Adrianen lankaa, joka johdattaisi lukijan ulos akateemisille kukkakedoille, mutta voin kertoa oman tarinani. Ehkäpä se auttaa jonkun taivalta. Toivottavasti.

Jonakin ensimmäisistä kouluviikoista postilaatikkoon kilahti sähköposti, jossa haettiin vapaaehtoista tutkimusavustajaan tDCS:ää ja fMRI:tä (Enkös kuulostakin fiksulta kun käytän hienoja termejä?) käyttävään tutkimukseen opintopisteitä vastaan. Tartuin tarjoukseen, koska molemmat vaikuttivat hyvin kiinnostavilta, ja syksyn aikana kuluikin viikonloppu jos toinenkin KYS:in radiologian osastolla kiinnittelemässä stimulaatioelektrodeja koehenkilöiden päähän. Homma oli oikein mukavaa, vaikka opintopisteet ovatkin vielä byrokratian rattaissa.

Lainatakseni kulunutta lausahdusta, nälkä kasvoi syödessä ja innostuin tekemään syvärini tDCS:n liittyen samassa tutkimusryhmässä. Tosin tähän päivään mennessä aihe on vaihtunut jo kerran sivuvaikutuksista metaboliitteihin. Rapatessa roiskuu. Ja syväreitä tehdessäni kevyt välipalanälkä kasvoi suolen mutkassa kurnivaksi ”unohdin syödä lounasta”-näläksi, ja päädyin jatkamaan väitöskirjaan asti – ja tässä nyt ollaan, arviolta neljännes tehtynä sekä lisensiaatin että tohtorin tutkinnosta.

Miten tästä eteenpäin?

Ensimmäinen artikkeli, joka on samalla syvärityöni, on loppusuoralla ja toinen suunnitteluvaiheessa. Ohjelmassa on siis ison artikkelinipun lukeminen ja tilastotieteen ihmeisiin perehtyminen. Seuraavaksi on tarkoitus ilmoittautua virallisesti jatko-opiskelijaksi ja keväämmällä on tarkoitus käväistä etelä-Euroopassa esittelemässä tutkimustuloksia. Samalla pitäisi kirjoitella sitä toista artikkelia.

Entä valmistumisen jälkeen? Ei harmainta aavistusta. Vaihtoehtoja ovat ainakin TK-työhön hyppääminen, erikoislääkärin tutkinnon suorittaminen tai tutkijan ura. Viimeinen vaihtoehto johtaisi luonnollisesti parin vuoden post doc-jaksoon jossain ulkomaisessa yliopistossa, ja lääketieteen hyvä puoli on että tutkijan ja kliinikon töiden yhdistäminen on jotenkuten mahdollista. Mutta koska kliinisestä työstä ei vielä kaverin korvaan katsomista enempää ole vielä tietoa, en osaa sanoa mihin päädyn.

Mitä tästä pitäisi jäädä käteen? Vaikka tie syväreihin ja jopa tohtorin miekkaan vaikuttaisi tuntemattomalta, kyllä se siitä selviää. Tartu mahdollisuuksiin – et koskaan voi tietää mitä niistä seuraa. Opiskelija-aika on vain kerran elämässä, ja siitä kannattaa ottaa kaikki irti.

 

Aaron Kortteenniemi, toisen vuosikurssin opiskelija, Itä-Suomen yliopisto