Ylläpidä elvytystaitojasi Oppiportin uudistetun verkkokurssin avulla

Ajankohtaista6
Sivut 0

Elämän tutkimusmatkalla

Alamme monipuolisuus erilaisten urapolkujen suhteen havainnollistui minulle vasta ensimmäisten opintovuosien aikana. Kiinnostus tutkimustyön tekemiseen oli herännyt välivuodella ennen lääketieteellistä, kun työskentelin tutkimusavustajana terveyden mobiilisovelluksia tutkivassa ja kehittävässä ryhmässä. Vaikka luonnontieteet olivat minulle lukiossa lempiaineita, tuntui lääketieteen tuomat mahdollisuudet kliiniseen tutkimukseen mielenkiintoisimmilta. Aloittaessani syventävät opinnot kolmannen opiskeluvuoteni alussa tiesin, että haluan jatkaa akateemiselle uralle. Kuten kliinikkolääkärin […]

Hae lääketieteen opetuksen apurahaa 16.8. mennessä!

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim myöntää vuonna 2020 apurahoja lääketieteen opetusta sekä oppimisen arviointia ja vaikuttavuutta koskeviin hankkeisiin. Apurahoja voi hakea myös yliopistojen ja perusterveydenhuollon koulutusyhteistyön kehittämiseen. Vuonna 2020 apurahoja jaetaan yhteensä 25 000 euroa, ja niitä tulee hakea 16.8.2020 mennessä. Apurahojen saajat julkistetaan seuran vuosipäivän symposiumissa 20.11.2020. Apurahoja jaetaan tutkimusapurahoina sekä matka-apurahoina kongresseihin, joiden kohteena on […]

Kesäkandille vinkkejä työelämään

Kandin ensimmäiset kesät lääkärintyössä voivat mietityttää ja herättää paljon kysymyksiä etukäteen. Vastauksia löydät Kesälääkäri-sivulta! Vuosittaiset kesäkandiluennot on järjestetty kandeille vastaamaan kysymyksiin lääkärintyöstä ja eri aiheista. Nyt Kesälääkäri on koottu verkkoon yhteistyössä Medisiinariliiton kanssa. Kesälääkäri-sivulla on kesäkandille hyödyllisiä webinaaritallenteita eri aiheista sekä tietoa ajankohtaisesta Medisiinariliiton mentorointihankkeesta ja tulevista etäseminaareista. Webinaareista kandi saa konkreettisia vinkkejä osastolääkärin, terveyskeskuslääkärin […]

Osaaminen keskiössä

Terveydenhuollon henkilöstön osaaminen ja ammattitaidon ylläpito kuvastuvat konkreettisina tekoina joka päivä, jokaisen potilaan kohtaamisessa, läsnä tai etänä. Samalla, kun yksittäinen ammattilainen huolehtii oman osaamisensa kehittämisestä, kehitetään organisaatioissa yhdessä toimintatapoja. Oppiportti sisältää noin 120 verkkokurssia, 60 oppikirjaa, 130 luentoa, 40 videota ja 20 uudistuvaa laitekoulutusta. Lisäksi VR-koulutukset (virtual reality) tarjoavat uudenlaisen mahdollisuuden tositilanteiden turvalliseen harjoitteluun. Paitsi […]