Kahvia juova vanhus kaatuilee harvemmin

Ajankohtaista6
Sivut 0

Kahvia juova vanhus kaatuilee harvemmin

Säännöllinen kahvinjuonti on useissa tutkimuksissa yhdistetty muun muassa pienentyneeseen diabeteksen ja maksasairauksien riskiin, mutta kahvia juovat saattavat säästyä myös kaatumisilta muita todennäköisemmin. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta tutkimuksesta, jossa hyödynnettiin yhteensä 12 000 yli 60-vuotiaan terveystietoja, jotka oli kerätty osana kahta aiempaa tutkimusta. Hieman alle tuhat osallistujaa kaatui ainakin kerran 5–10-vuotisten seurantojen aikana. Tulosten perusteella päivittäin […]

Statiinilääkityksiin saattaa liittyä diabetesriski

Statiini-kolesterolilääkkeet ehkäisevät sydän- ja verisuonioireita, mutta voivat samalla altistaa tyypin 2 diabetekselle, tuore tutkimus vihjaa. Samansuuntaisia tuloksia on saatu aiemminkin, mutta nyt julkaistut havainnot viittaavat yhteyden koskevan potilaita riippumatta siitä, kuinka paljon diabeteksen riskitekijöitä heillä on. Runsaan miljoonan korealaispotilaan terveysrekisteritietoihin perustuvat tulokset osoittavat tyypin 2 diabeteksen kehittyvän neljän vuoden kuluessa noin kaksi kertaa todennäköisemmin potilaille, […]

Suonensisäisten huumeiden käyttö merkittävin C-hepatiitin levittäjä länsimaissa – puhtaat neulat voisivat poistaa 40 % tartunnoista

Suonensisäisten huumeiden käyttö on varsinkin länsimaissa merkittävä C-hepatiitin leviämiskeino. Jos tämä leviämisreitti saataisiin poistettua, uudet tartunnat voisivat globaalisti vähentyä jopa 40 prosentilla, tuore tutkimus osoittaa. Lancet Gastroenterology & Hepatology -lehdessä julkaistu mallinnus perustuu 88 maan terveystietoihin. Tutkimustietojen perusteella tutkijat arvioivat, että noin 0,23 prosenttia maailman väestöstä käyttää suonensisäisiä huumeita, ja noin 8 prosenttia C-hepatiittia kantavista […]

Hae lääketieteen opetuksen apurahaa 18.8. mennessä!

Apurahoja jaetaan tutkimusapurahoina sekä matka-apurahoina kongresseihin, joiden kohteena on lääketieteen koulutus. Matka-apurahoja myönnetään lääkäreille ja lääketieteen opiskelijoille, tutkimusapurahaa myös muille hakijoille. Koulutusyhteistyön kehittämishankkeisiin tarkoitettua apurahaa voi hakea perusterveydenhuollossa tai yliopistosairaalan piirissä toimiva lääkärien kouluttaja tai työryhmä.

Verenpaineen mittaaminen kannustaa liikkumaan

Verenpaineen mittaaminen voi itsessään auttaa ylläpitämään säännöllistä liikuntaharrastusta, Journal of Hypertension -lehden julkaisemat tulokset vihjaavat. Tutkimukseen osallistui 24 keskimäärin 52-vuotiasta korkeaa verenpainetta potevaa miestä ja naista. Osana tutkimusta koehenkilöt liikkuivat ohjatuissa ryhmissä 40–50 minuuttia kolmesti viikossa, minkä lisäksi heitä kannustettiin liikkumaan omatoimisesti 30 minuuttia 1–2 kertaa viikossa. Osallistujat jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen vain liikkui […]

Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet yleistyneet hurjasti – aiheuttavat työkyvyttömyyttä varsinkin Euroopassa

Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet ovat jo toiseksi suurin työkyvyttömyyden ja toiminnanvajauksen aiheuttaja maailmassa. Erityisesti tämä koskee Eurooppaa, WHO:n selvitys osoittaa. Suomessa tuki- ja liikuntaelinten sairauksista kärsii noin joka viides työikäinen. Yli 180 maata kattava selvitys osoittaa tuki- ja liikuntaelinten sairauksista johtuvan työkyvyttömyyden ja vajaakuntoisuuden yleistyneen noin kolmanneksen vuosina 2000–2015. Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet lyhentävät myös […]