Koronaepidemia heikentänyt iäkkäiden kuntoa ja lisännyt kaatumisia

Koronaepidemia ja sen aiheuttamat rajoitukset ovat yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan todennäköisesti heikentäneet iäkkäiden fyysistä kuntoa ja lisänneet kaatumisia. Tutkimus julkaistiin Journal of the American Geriatrics Society -lehdessä.

Vuoden 2021 alussa toteutettuun kyselytutkimukseen osallistui 1 000 yhdysvaltalaista 65–80-vuotiasta ja yhtä monta 50–64-vuotiasta.

Osallistujista lähes 40 prosenttia oli vähentänyt liikkumista edeltävän vuoden aikana ja 50 prosenttia kertoi kärsivänsä sosiaalisten suhteiden puutteesta ja eristäytymisestä. Tämä näkyi myös fyysisen kunnon ja toimintakyvyn heikentymisenä.

Osallistujat, joiden fyysinen toimintakyky heikkeni, olivat kaatuneet ja pelkäsivät kaatuvansa noin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin muut, tulokset osoittivat.

Merkittävä osa iäkkäiden liikunnasta tulee arkisista toimista kuten kauppareissuista, asioinnista ja harrastuksista, jotka kaikki vähenivät koronaepidemian ja karanteenien takia. Tämä todennäköisesti lisää sairauksia ja näkyy vanhusten terveydessä vielä pitkään epidemian jälkeenkin.

Uutispalvelu Duodecim

(Journal of the American Geriatrics Society 2021;DOI:10.1111/jgs.17477)

https://doi.org/10.1111/jgs.17477