HIV-potilaat suuremmassa vakavan koronatartunnan vaarassa

HIV-infektion saaneet eivät sairastu koronavirusinfektioon muita todennäköisemmin, mutta tartunnan saatuaan he tarvitsevat useammin sairaalahoitoa ja myös menehtyvät muita todennäköisemmin. Erityisesti tämä koskee useampia samanaikaisia sairauksia potevia.

Tiedot ovat mielenkiintoisia, sillä vaikka HIV-potilaiden on ajateltu olevan suurentuneessa vakavan koronainfektion vaarassa, aihepiiriä on tutkittu vähänlaisesti.

Nyt julkaistut havainnot perustuvat kahteen Lancet HIV -lehden julkaisemaan tutkimukseen. Niiden perusteella HIV-potilaat joutuvat sairaalahoitoon koronavirustartunnan vuoksi noin 20 prosenttia ja menehtyvät koronatartuntaan noin 30 prosenttia todennäköisemmin kuin muut koronapotilaat. Vähäoireisia koronatapauksia heillä on kuitenkin vähemmän.

Riskit olivat suurimmat iäkkäillä, miehillä, afroamerikkalaisilla sekä latinotaustaisilla potilailla. Myös auttaja-T-solujen vähyys liittyi suurempaan vakavan koronainfektion ja kuolleisuuden todennäköisyyteen.

Toisessa tutkimuksessa riskit koskivat etenkin potilaita, jotka HIV:n lisäksi potivat muita kroonisia sairauksia kuten hengitys- tai autoimmuunitauteja.

Tutkimukset tehtiin Yhdysvalloissa ja Espanjassa. Yhdysvaltalaistutkimuksessa tarkasteltiin 1,4 miljoonaa koronaviruspotilasta, joista 13 000 oli HIV-positiivisia. Espanjalaisaineisto koostui 13 000 HIV-potilaan tiedoista. Heistä hieman alle 6 prosenttia sairastui koronavirusinfektioon.

Uutispalvelu Duodecim

(Lancet HIV 2021;DOI:10.1016/S2352-3018(21)00239-3)

https://doi.org/10.1016/S2352-3018(21)00239-3

(Lancet HIV 2021;DOI:10.1016/S2352-3018(21)00240-x)

https://doi.org/10.1016/S2352-3018(21)00240-x