Hiilen ja puun polttaminen silmäsairauksien riskitekijöitä

Hiilen ja puun polttaminen kotona voi kiinalaistutkimuksen mukaan altistaa monille silmäsairauksille. Arviolta 3,5 miljardia ihmistä kypsentää ruokansa hiilellä tai puulla, joten vaikutus on globaalisti merkittävä.

PLOS Medicine -lehden julkaisemat tulokset perustuvat yli 500 000 kiinalaisen kymmenvuotiseen seurantaan, ja sen perusteella hiilellä tai puulla ruokansa kypsentävillä todetaan silmän sidekalvon sairauksia 32 prosenttia, kaihia 17 prosenttia ja silmän valkuaisen, sarveiskalvon, iiriksen ja silmän sädekehän sairauksia 35 prosenttia enemmän kuin henkilöillä, jotka käyttävät kaasua tai sähköä ruoanlaitossa.

Sähköön tai kaasuun seurannan aikana vaihtaneiden sairastumisriskit olivat pienempiä kuin osallistujien, jotka jatkoivat puun tai hiilen käyttöä. Glaukoomariskiin ruoan kypsennysmenetelmät eivät vaikuttaneet.

Kiinalaisten tulokset osoittavat pitkäaikaisen hiilen ja puun polttamisen kotioloissa altistavan monille silmän sairauksille. Mahdollisia selityksiä tälle on monia, mutta palamisessa syntyvät PM2,5-pienhiukkaset ovat todennäköisin syy.

Uutispalvelu Duodecim

(PLOS Medicine 2021;DOI:10.1371/journal.pmed.1003716)

https://doi.org/10.1371/journal.pmed.1003716