Liikunnan eteisvärinävaikutukset saattavat riippua sukupuolesta

Liikunta ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja, mutta eteisvärinä-rytmihäiriöitä koskeva tutkimusnäyttö on ollut ristiriitaista. Osassa tutkimuksista liikunta on ehkäissyt eteisvärinöitä, osassa lisännyt ja osassa ei ole saatu selkeitä vastauksia. Tuoreen tutkimuskatsauksen perusteella syy moninaisiin havaintoihin saattaa olla siinä, että liikunnan eteisvärinävaikutukset näyttäisivät olevan erilaiset miehillä ja naisilla.

Katsauksessa yhdistettiin ja analysoitiin 23 tutkimuksen ja lähes 2 miljoonan potilaan tietoja, ja niiden perusteella runsas liikunta saattaa hieman suurentaa miesten riskiä sairastua eteisvärinään, mutta pienentää riskiä naisilla.

Havaitut yhteydet eivät olleet kovin voimakkaita ja monet muutkin seikat voivat selittää tuloksia, joten niitä kannattaa tulkita varoen. Havainnot kuitenkin viittaavat siihen, että sukupuoli voi vaikuttaa liikunnan ja eteisvärinän yhteyteen.

Aineistosta ei voinut päätellä, mistä sukupuolierot johtuivat, mutta mahdollisesti liikunnan vaikutukset sydämeen ovat erilaisia miehillä ja naisilla. Tulokset eivät silti horjuta mittavaa näyttöä liikunnan lukuisista terveyshyödyistä.

Tulokset julkaistiin European Journal of Epidemiology -lehdessä.

Eteisvärinä on yleisin rytmihäiriöistä, ja sitä potee joka kymmenes yli 65-vuotias. Alle 40-vuotiaista siihen sairastuu vuosittain noin yksi tuhannesta. Eteisvärinä suurentaa varsinkin aivoverenkiertohäiriöiden vaaraa ja aiheuttaa mm. sydämen tykytystä, hengenahdistusta ja väsymystä.

Uutispalvelu Duodecim

(European Journal of Epidemiology 2021;36:259–274)

https://doi.org/10.1007/s10654-020-00714-4https://doi.org/10.1007/s10654-020-00714-4