Kuorsaavan lapsen aivoissa muutoksia, jotka liittyvät keskittymisvaikeuksiin ja käytösongelmiin

Säännöllisesti kuorsaavien lasten aivoissa nähdään muutoksia, jotka voivat liittyä muun muassa keskittymisen, käytöksen ja oppimisen ongelmiin. Osa lapsista saattaa tämän vuoksi myös saada virheellisen ADHD-diagnoosin, havainnon tehneet tutkijat kirjoittavat.

Nature Communications -lehdessä julkaistu tutkimus on tiettävästi suurin selvitys, missä on tarkasteltu lasten kuorsaamisen yhteyksiä aivomuutoksiin. Tutkimus perustuu 10 000:n 9–10-vuotiaan aivojen magneettikuvauksiin.

Säännöllisesti kuorsaavien lasten aivokuvaukset paljastivat aivojen harmaan aineen ohuutta useissa otsalohkojen alueissa, jotka vastaavat muun muassa päättelykyvystä ja impulssikontrollista. Aivomuutokset liittyivät muun muassa keskittymis- ja oppimisvaikeuksiin ja impulsiiviseen käytökseen, jotka ovat yleisiä tarkkaavaisuushäiriöiden oireita.

Havainnot olisi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa, mutta ne viittaavat kuorsaamisen ja siihen liittyvän unen ja hengityksen vaikeuksien aiheuttavan lapsille aivomuutoksia, jotka myös haittaavat lasten elämää. Nyt havaitut muutokset todennäköisesti korjaantuvat kuorsaamisen hoitamisen myötä, tutkijat kirjoittavat. Lasten kuorsaamiseen auttaa usein nielu- ja kitarisojen poistoleikkaus.

Uutispalvelu Duodecim

(Nature Communications 2021;DOI:10.1038/s41467-021-22534-0)

https://doi.org/10.1038/s41467-021-22534-0https://doi.org/10.1038/s41467-021-22534-0