Pinaattia paljon syövät mahdollisesti pienemmässä Alzheimerin taudin vaarassa

Muun muassa pinaatissa ja lehtikaalissa olevia karotenoideja runsaasti nauttivat saattavat sairastua Alzheimerin tautiin muita epätodennäköisemmin, tuore tutkimus vihjaa. Karotenoidien terveellisyys on tiedetty pitkään, ja ne voivat pienentää monien sairauksien vaaraa.

Karotenoidit ovat vihannesten, hedelmien ja marjojen väriaineita ja antioksidantteja. Niitä on keltaisissa, vihreissä, punaisissa ja oransseissa kasveissa.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä, ja siihen osallistuneita 930 potilasta seurattiin seitsemän vuoden ajan. Osallistujilla ei ollut Alzheimerin tautia tutkimuksen alkaessa.

Tulosten perusteella eniten karotenoideja (keskimäärin 25 mg päivässä) nauttivat sairastuivat lähes puolet epätodennäköisemmin kuin potilaat, joiden ruokavaliossa oli ollut vähänlaisesti karotenoideja (keskimäärin 7 mg päivässä).

Tutkimuksen aikana 500 potilasta menehtyi, ja heidän ruumiinavaustietonsa viittasivat samaan. Eniten karotenoideja elämänsä aikana syöneillä oli aivoissaan vähemmän Alzheimerin tautiin liittyviä muutoksia.

Yksittäisistä karotenoideista varsinkin luteiini ja tseaksantaani liittyivät pienempään sairastumisriskiin. Luteiinia on vihreissä vihanneksissa kuten pinaatissa ja lehtikaalissa. Tseaksantaania on muun muassa lehtikaalissa. Karotenoideja on myös esimerkiksi porkkanassa ja tomaatissa.

Uutispalvelu Duodecim

(American Journal of Clinical Nutrition 2021;113:200–208)

https://doi.org/10.1093/ajcn/nqaa303