Ruokavalio voi vaikuttaa parodontiitin riskiin

Paljon kasviksia, salaattia ja hedelmiä syövät näyttäisivät sairastuvan muita harvemmin parodontiittiin eli hampaiden kiinnityskudosten tulehdukseen, tuore tutkimus vihjaa. Myös juomavalinnat vaikuttavat sairastumisriskiin.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä, ja se perustuu 10 000 vuosina 2009–2014 seuratun aikuisen terveystietoihin.

Kun tutkijat yhdistivät tiedot osallistujien parodontiiteista ja ruokavalioista, suurin osa ruokavalioista ei juurikaan vaikuttanut sairastumisriskiin. Joukosta kuitenkin erottui ruokavalio, jossa oli runsaasti salaatteja ja muita kasviksia sekä hedelmiä. Myös osallistujat, jotka suosivat juomina vettä tai teetä, potivat parodontiittia muita harvemmin.

Yhteydet havaittiin senkin jälkeen, kun analyysissa huomioitiin osallistujien ikä, tupakointi, painoindeksi, diabetes, etninen tausta ja koulutustaso, jotka kaikki vaikuttavat hampaiden kiinnityskudosten tulehduksen riskiin. Niiden lisäksi kuitenkin monet muutkin seikat ovat voineet vaikuttaa tuloksiin, joten ne olisi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa.

Suomessa arviolta kahdella kolmesta yli 30-vuotiaasta on alkava tai pidemmälle ehtinyt hampaiden kiinnityskudosten tulehdus. Hoitamattomana se suurentaa muun muassa sydän- ja verisuonitautien ja niiden riskitekijöiden vaaraa. Tulehdusta voi ehkäistä pesemällä hampaat säännöllisesti ja käymällä hammastarkastuksissa.

Uutispalvelu Duodecim

(American Journal of Clinical Nutrition 2020;112:1485–1491)

https://doi.org/10.1093/ajcn/nqaa266