Osa närästyslääkkeistä mahdollisesti myös diabeteksen riskitekijöitä

Närästyksen hoidossa käytettävät protonipumpun estäjä -lääkkeet saattavat edistää tyypin 2 diabeteksen kehittymistä, jos niitä käyttää vuosikausia. Pitkät lääkitykset on aiemmin yhdistetty myös maha-suolitulehduksiin ja muihin haittoihin.

Tiedot käyvät ilmi tutkimuksesta, jossa hyödynnettiin yli 200 000 yhdysvaltalaisen seurantatietoja. Keskimäärin 9–12-vuotisen seurannan aikana 10 000 osallistujaa sairastui tyypin 2 diabetekseen.

Kyseisiä lääkkeitä vähintään kahden vuoden ajan säännöllisesti käyttäneet sairastuivat tyypin 2 diabetekseen noin neljänneksen todennäköisemmin kuin muut osallistujat. Yhteys havaittiin riippumatta monista taustamuuttujista, jotka olisivat voineet selittää tuloksia.

Vaikka tutkimusaineisto oli suuri, sen avulla ei voi päätellä johtuuko diabetesriski vain ja ainoastaan protonipumpun estäjistä, vai onko taustalla jokin kyseisiä lääkkeitä tarvitsevia yhdistävä seikka, joka on jäänyt tutkijoilta havaitsematta. Koska pitkäkestoiset protonipumpun estäjä -lääkitykset on yhdistetty terveyshaittoihin aiemmissakin tutkimuksissa, tutkijat kehottavat pitämään lääkitykset lyhyinä. Lisäksi lääkärien olisi hyvä seurata potilaidensa glukoositasoja, jos lääkitys pitkittyy.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Gut-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(Gut 2020;DOI:10.1136/gutjnl-2020-322557)

https://doi.org/10.1136/gutjnl-2020-322557