Hampaiden harjaaminen saattaa ehkäistä myös dementiaa

Hampaiden kiinnityskudosten tulehdus eli parodontiitti saattaa altistaa myös dementian kehittymiselle, tuore tutkimus osoittaa. European Journal of Epidemiology -lehden julkaisemat havainnot perustuvat 12 aikaisemman tutkimuksen aineistoihin ja niiden uudelleen analysointiin.

Parodontiitti liittyi suurentuneeseen dementian riskiin käytännössä kaikissa analysoiduissa tutkimuksissa, mutta yhteyden voimakkuus vaihteli. Menetelmällisesti laadukkaimmissa tutkimuksissa parodontiittia potevat sairastuivat noin 40 prosenttia todennäköisemmin kuin henkilöt, joiden ikenet olivat kunnossa.

Tulokset eivät tarkoita, että havaitut dementiatapaukset johtuivat vain ja ainoastaan potilaiden parodontiitista, mutta yhteys on aiempien tutkimusten valossa uskottava. Mahdollinen mekanismi on pitkäaikainen tulehdustila, joka kuuluu parodontiittiin. Tulehdustila altistaa muun muassa korkealle verenpaineelle ja sydänoireille, jotka lisäävät dementian vaaraa. Joka tapauksessa tulokset vahvistavat näyttöä suun terveyden merkityksestä myös muiden sairauksien ehkäisyssä.

Suomessa arviolta kahdella kolmesta yli 30-vuotiaasta on alkava tai pidemmälle ehtinyt parodontiitti. Muistin ja muiden tiedonkäsittelykykyjen heikentymää on noin 200 000 suomalaisella ja suurin piirtein yhtä moni sairastaa varsinaista dementiaa.

Uutispalvelu Duodecim

(European Journal of Epidemiology 2020;35:821–833)

https://link.springer.com/article/10.1007/s10654-020-00648-x