Terveellinen ruokavalio saattaa ehkäistä Parkinsonin tautia ennakoivia oireita

Parkinsonin tautiin sairastuville ilmaantuu monenlaisia oireita jo vuosikausia ennen varsinaista sairastumista. Tuoreen tutkimuksen perusteella kyseiset oireet ovat kuitenkin harvinaisempia henkilöillä, jotka syövät terveellisesti ja kasvispainotteisesti.

Tutkimus julkaistiin Neurology-lehdessä, ja sen perusteella runsaasti kasviksia, pähkinöitä, palkokasveja ja vähänlaisesti punaista lihaa syöville kasaantuu Parkinson tautiin viittaavia oireita noin kolmanneksen epätodennäköisemmin kuin epäterveellisempää ruokavaliota noudattaville.

Parkinsonin tautia edeltäviä oireita olivat ummetus, unihäiriöt, hajuaistin menetys, värinäön heikentyminen, kivut, masennus ja paha päiväväsymys.

Tutkijat huomauttavat, että kyseisiä oireita potevat eivät välttämättä sairastu Parkinsonin tautiin eivätkä nyt julkaistut tulokset osoita sitä, että ruokavaliolla voisi ehkäistä Parkinsonin tautia. Tulokset kuitenkin viittaavat siihen, että monipuolinen ja terveellinen ruokavalio saattaa olla avuksi.

Tutkimukseen osallistui 48 000 miestä ja naista, joiden ruokavaliota ja terveydentilaa seurattiin neljän vuoden välein 1980-luvulta vuoteen 2015 saakka.

Parkinsonin tautia sairastaa noin 16 000 suomalaista. Se on parantumaton, tuntemattomasta syystä johtuva hermostollinen sairaus, joka aiheuttaa mm. vapinaa, lihasjäykkyyttä ja liikkeiden hidastumista. Yleensä tauti todetaan 50–70-vuotiailla.

Uutispalvelu Duodecim

(Neurology 2020;DOI:10.1212/WNL.0000000000010523)

https://n.neurology.org/content/early/2020/08/19/WNL.0000000000010523