Lieväkin lihavuus yhteydessä pahoihin koronatartunnan oireisiin

Runsas lihavuus on tiedetty vakavan koronatartunnan riskitekijäksi, mutta tuoreen tutkimuksen perusteella riskit koskevat myös lievästi lihavia.

Tutkimus julkaistiin European Journal of Endocrinology -lehdessä, ja se perustuu 428 koronavirustartunnan vuoksi sairaalahoitoon joutuneen italialaisen terveystietoihin.

Vakavat hengitysvaikeudet olivat yli kaksi kertaa yleisempiä potilailla, joiden painoindeksi oli 30–35, kun vertailukohtana olivat normaalipainoiset. He tarvitsivat myös tehohoitoa viisi kertaa todennäköisemmin.

Yli 35:n painoindeksi liittyi vielä suurempiin riskeihin ja myös yli 12-kertaiseen riskiin menehtyä koronavirustartuntaan.

Italialaisten tulokset vahvistavat tutkimusnäyttöä lihavuuteen liittyvistä riskeistä koronapotilailla ja osoittavat riskien kohoavan riippumatta siitä, kuinka paljon lihavuutta on.

Painoindeksi lasketaan jakamalla paino pituuden neliöllä. Esimerkiksi: 78 kg / (1,70 m × 1,70 m) = painoindeksi 27. Lihavuudesta puhutaan, kun painoindeksi on 30–35. Painoindeksi 35–40 tarkoittaa vaikeaa lihavuutta ja sitä korkeampi sairaalloista lihavuutta.

Uutispalvelu Duodecim

(European Journal of Endocrinology 2020;DOI:10.1530/EJE-20-0541)

https://eje.bioscientifica.com/view/journals/eje/aop/eje-20-0541/eje-20-0541.xml