Välimeren ruokavalio hyväksi myös terveiden verisuonille

Välimeren perinteinen ruokavalio ja sitä muistuttavat ruokavaliot auttavat pitämään verisuonet kunnossa ja sitä kautta ehkäisevät sydän- ja verisuonitauteja. Vaikutus havaitaan yhtä lailla riskiryhmäläisillä kuin terveilläkin, tuore tutkimus osoittaa.

Perinteistä Välimeren ruokavaliota noudattavat syövät runsaasti kasviksia, oliiviöljyä, pähkinöitä, hedelmiä, kalaa ja täysjyväviljoja ja käyttävät kohtuullisesti alkoholia ja vähänlaisesti punaista lihaa, makeisia ja teollisia viljoja.

Tutkimuksessa analysoitiin 14 satunnaistetun ja lumekontrolloidun tutkimuksen aineistot ja 1 900 osallistujan tiedot, ja niiden perusteella välimerelliseen ruokavalioon satunnaistettujen verisuonten sisäpintojen toiminta parani enemmän kuin verrokkien.

Vaikutus havaittiin riippumatta osallistujan terveydentilasta, iästä, painoindeksistä, tutkimuksen kestosta tai tutkimusasetelmasta. Tulokset vahvistavat jo valmiiksi vahvaa näyttöä välimerellisen ruokavalion terveyshyödyistä.

Terveysvaikutuksiltaan hyvin samanlaisen ruokavalion voi koostaa myös suomalaisen ruokakulttuurin aineksista. Esimerkiksi kotimaiset kasvikset, marjat, täysjyväinen ruis ja kaura, rypsiöljy, vähärasvaiset maitotuotteet ja kotimainen kala ovat hyvä perusta terveelliselle ruokavaliolle.

Tutkimus julkaistiin Journal of Nutrition -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(Journal of Nutrition 2020;150:1151–1159)

https://doi.org/10.1093/jn/nxaa002